Voi itku. Kun kolme päivää oli takana varsinaisessa työssäni, tuntui, että olen loman tarpeessa. Ei jaksais millään. Ei jaksais eikä kestäis nyt sitä painetta mitä joka suunnalta tulee.

Ahdistaa. Iltaisin en saa mitään aikaan, tuijotan vaan tyhjyyteen. Mikään ei huvita ja liikkumiseenkin pitää hakea motivaatiota.

Miten voi olla nyt jo syksy? En ikinä kestä koko pimeää aikaa taas ensi kevääseen.

Tekisi mieli kääriytyä kotiin television ääreen paksun peiton alle ja herkutella itsensä kipeäksi.

Pläääh.