Ahdistus on kauhea tauti.  Se on tällä hetkellä pahinta päivisin. Silloin, kun pitäisi tehdä töitä, keskittyä. Sitten, kun pääsen salille, ilta meneekin mukavasti. Urheilu ja nukkuminen ovat ainoat asiat, jotka oikeasti auttavat ahdistukseen. Muita keinoja en ole löytänyt. 

Nukkuminenkin auttaa niin kauan, kunnes taas herään kunnolla ja tajuan todellisuuden. Tulipa siitä mieleen, että oikeastaan nukkuminen yksin isossa parisängyssä onkin luksusta. Aluksi pelkäsin, että en ikinä totu siihen, että toista ei olekaan vieressä. Viimeksi, kun sinkkuilin vuoden verran, nukkumaanmeno oli kaikista kauhein asia, silloin aina kaipasi jotain, jonka kainaloon nukahtaa. Nyt tullut kokemus antaa toivoa tulevaan: ehkä pystynkin nukahtamaan yksin. Ehkä uskallan mennä ylipäätään sänkyyn iltaisin. Ja pakkohan se on, jos meinaa töissä käydä.

Tyyny on muuten mukava halikaveri. Se muotoutuu juuri sopivan muotoiseksi ja sitä saa puristaa niin kovaa kun haluaa ja painaa sen todella tiukasti itseään vasten. Se ei tukehdu eikä valita. Se on pehmeä ja hyväntuoksuinen. Se tuo turvallisen olon. Halutessaan sen voi sysätä sivuun ilman, että kuuluisi valituksia tai kukaan ottaisi nokkiinsa. Täydellinen petikumppani! Tosin seksielämän se pitää nollassa.

Se on sitten viikonloppu alkamassa eikä mitään suunnitelmia. Tai no tietysti jotain pientä yritystä tavata ystäviä, mutta ei sen kummempaa. Toivottavasti miehellä on enemmän suunnitelmia ja se pysyy poissa silmistä. Saisin olla rauhassa kotona. Olen urheillut niin paljon, että kroppa janoaa jo lepopäivää. Kai se on sille annettava. Mutta ei vielä tänään. Ehkä huomenna.