Kaikista yleisin neuvo, minkä olen ystäviltäni saanut tässä kriisin keskellä. Pitäisi miettiä vaan niitä huonoja puolia, että olisi helpompi päästää irti. On vain yksi ongelma... Niitä ei tule millään mieleen! Tai tulee toki ajoittain, mutta ne pyyhkäisee pois mielestään saman tien. ("Ei tuolla ole suurta merkitystä, kunhan vaan saan pitää hänet omanani.")

Kai se on sitä irti päästämisen tuskaa. Takertumista. Pelkoa kohdata tuleva. Kieltäytyy vihaamasta tai ajattelemasta huonoja puolia, ettei tarvitsisi kohdata uutta elämäänsä.

Toinen usein kuultu neuvo on, että päästä irti. Mutta miten voi päästää irti? No, vihaa sitä... Noidankehä on valmis eikä siitä pääse pois ainakaan vielä nyt.

Meillä meni huonosti ennen eroilmoitusta. Silloin en muuta miettinytkään kuin huonoja puolia. Harmittaa hirvittävästi, että keskityin vaan niihin huonoihin, kielsin kaikki hyvät. Ei niitä tullut edes mieleen. Nyt on täysin toisinpäin. Miten ihmismieli voikaan olla ihmeellinen!

Olen tulostellut itselleni vihan vimmassa kirjoittelemiani sähköposteja. Olen kirjoittanut niitä ystävilleni. Yritän niiden avulla muistuttaa itselleni, miten huonosti asiat olivat. Ajattelen kuitenkin, että haukkumiseni/valitukseni oli kohtuutonta miestäni kohtaan. Tein kärpäsestä härkäsen. Ai että miten olenkaan mestari huijaamaan itseäni.