Olen menossa huomenna katsomaan siskoa. Soitin hänelle tiistaina tarkoituksenani mennä jo silloin. Hän oli juuri tainnut saada kipupiikin, koska puhe oli täyttä sammallusta eikä hän muutenkaan oikein jaksanut puhua. Kovasti hän kuitenkin yritti. Sain sen verran selvää, että hän toivoi minua saapuvaksi torstaina. Tänään toinen sisko soitti minulle ja kysyi, milloin olen käynyt siellä, kun tämä sairas sisko kyselee. Ei muista olinko käynyt eilen vai milloin. Oli ilmeisesti sekoittanut lääketokkurassa puhelumme oikeaan käyntiin.
Haeskelin eilen lisätietoa saattohoidosta ja kuolevan kohtaamisesta. Lisäksi eräs ystäväni on osannut antaa minulle hyviä neuvoja, minkä vuoksi siskon kohtaaminen ei jännitä enää niin paljon. Tai oikeammin se, osaanko sanoa tai toimia tilanteessa oikein. Toinen sisko on ottanut töistä nyt vapaata ja on paikan päällä sunnuntaihin saakka. Hän on huomenna siellä, kuten varmaan Xn muutakin perhettä.
On mukava nähdä häntä/heitä kaikkia - kaikkia muita paitsi Xää ja Ruohoa. Toivon todellakin, että he eivät olisi huomenna siellä. En halua missään nimessä nähdä heitä. Mietin jo alkuviikosta, että jos laittaisin Xlle viestin, että olen menossa torstaina siskoa katsomaan ja älkää te tulko silloin sinne. Luovuin kuitenkin suunnitelmasta, koska se kuulosti aika törkeältä. Enhän minä voi vaan ilmoitella koska olen menossa ja määrätä, että älkää te tulko. Itse en varmasti ymmärtäisi tuollaista, jos kyseessä olisi oma siskoni. Päätin sitten, että kävi miten kävi, minä lähden tapaamaan nyt siskoa silläkin uhalla, että Ruoho ja X ovat siellä. Siskon tapaaminen menee kuitenkin omien tarpeideni edelle.
On aika tuskastuttavaakin huomata, että oikeasti pelkään Xn näkemistä. Se on kasvanut nyt jopa sellaisiin mittasuhteisiin, että jouduin tänään lähteä ruokakauppaan n. 15 km:n päähän varmistaakseni, että X ja Ruoho eivät tule nyt vastaan. Riskinähän Xn tapaamisessa on, että se avaa auki vanhoja haavoja sekä aiheuttaa tuskaa ja taantumusta. Toisaalta on myös mahdollista, että kokisin jonkinlaisen helpotuksen tai ahaa-elämyksen. Että ei helvetti, tuonko ihmisen takia olen surrut lähes vuoden. Tai että mitä olen ikinä tuossakaan nähnyt. Mutta kun sitä ei voi etukäteen tietää.
Juuri kävin erään tuttavani kanssa keskustelua nykytilanteestani. Kerroin hänelle, että minulla on nyt päällä sellainen hurvitteluolo - en halua kenenkään kanssa mitään vakavaa. En halua itse rakastua kehenkään enkä halua, että kukaan rakastuu minuun. Jos joku alkaa esittää liikaa kiinnostusta, minä otan heti etäisyyttä ja jos itseäni alkaa joku tyyppi kiinnostamaan normaalia enemmän, otan saman tien takapakkia ja kunnolla. Rakastumisen tunne pelottaa ja elämä tuntuu tällä hetkellä niin paljon helpommalta ilman sitä. Minulla on ympärilläni kunnon suojamuuri En minä ole vielä valmis murtamaan sitä. Tai antamaan sitä kenenkään toisen murrettavaksi.
Taidan yhtyä tässä keskustelukumppanini tokaisuun: "Luulenpa, että sulla on vielä asioita selvitettävänä."
Haeskelin eilen lisätietoa saattohoidosta ja kuolevan kohtaamisesta. Lisäksi eräs ystäväni on osannut antaa minulle hyviä neuvoja, minkä vuoksi siskon kohtaaminen ei jännitä enää niin paljon. Tai oikeammin se, osaanko sanoa tai toimia tilanteessa oikein. Toinen sisko on ottanut töistä nyt vapaata ja on paikan päällä sunnuntaihin saakka. Hän on huomenna siellä, kuten varmaan Xn muutakin perhettä.
On mukava nähdä häntä/heitä kaikkia - kaikkia muita paitsi Xää ja Ruohoa. Toivon todellakin, että he eivät olisi huomenna siellä. En halua missään nimessä nähdä heitä. Mietin jo alkuviikosta, että jos laittaisin Xlle viestin, että olen menossa torstaina siskoa katsomaan ja älkää te tulko silloin sinne. Luovuin kuitenkin suunnitelmasta, koska se kuulosti aika törkeältä. Enhän minä voi vaan ilmoitella koska olen menossa ja määrätä, että älkää te tulko. Itse en varmasti ymmärtäisi tuollaista, jos kyseessä olisi oma siskoni. Päätin sitten, että kävi miten kävi, minä lähden tapaamaan nyt siskoa silläkin uhalla, että Ruoho ja X ovat siellä. Siskon tapaaminen menee kuitenkin omien tarpeideni edelle.
On aika tuskastuttavaakin huomata, että oikeasti pelkään Xn näkemistä. Se on kasvanut nyt jopa sellaisiin mittasuhteisiin, että jouduin tänään lähteä ruokakauppaan n. 15 km:n päähän varmistaakseni, että X ja Ruoho eivät tule nyt vastaan. Riskinähän Xn tapaamisessa on, että se avaa auki vanhoja haavoja sekä aiheuttaa tuskaa ja taantumusta. Toisaalta on myös mahdollista, että kokisin jonkinlaisen helpotuksen tai ahaa-elämyksen. Että ei helvetti, tuonko ihmisen takia olen surrut lähes vuoden. Tai että mitä olen ikinä tuossakaan nähnyt. Mutta kun sitä ei voi etukäteen tietää.
Juuri kävin erään tuttavani kanssa keskustelua nykytilanteestani. Kerroin hänelle, että minulla on nyt päällä sellainen hurvitteluolo - en halua kenenkään kanssa mitään vakavaa. En halua itse rakastua kehenkään enkä halua, että kukaan rakastuu minuun. Jos joku alkaa esittää liikaa kiinnostusta, minä otan heti etäisyyttä ja jos itseäni alkaa joku tyyppi kiinnostamaan normaalia enemmän, otan saman tien takapakkia ja kunnolla. Rakastumisen tunne pelottaa ja elämä tuntuu tällä hetkellä niin paljon helpommalta ilman sitä. Minulla on ympärilläni kunnon suojamuuri En minä ole vielä valmis murtamaan sitä. Tai antamaan sitä kenenkään toisen murrettavaksi.
Taidan yhtyä tässä keskustelukumppanini tokaisuun: "Luulenpa, että sulla on vielä asioita selvitettävänä."
Kommentit