Teen vihdoin sen, mitä olen jo monta päivää aikonut, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen venyttänyt tämän tekstin kirjoittamista, koska minulla on niin paljon sanottavaa, mutta liian vähän sanoja. Ajatukset ovat selkeänä päässäni, mutta kun yritän laittaa niitä tekstiksi, kaikki onkin monimutkaista ja sekavaa. Tai niin ainakin pelkään, katsotaan kuinka käy.
Taannoinen kirjoitukseni poiki kaksi kommenttia, joita olen miettinyt hyvin paljon. Kiitos molemmille kommentoijille! Tämä kaikki ei siis tarkoita sitä, etten haluaisi kyseisenlaisia kommentteja enää saada, päinvastoin! On aina hienoa saada kommentteja, joista en ole ehkä samaa mieltä, koska silloinhan joudun itse perustelemaan sekä muille että ennen kaikkea itselleni, miksi olen toista mieltä. Yritin jo aikaisemmin kirjoittaa omaa vastinettani kommenttikenttään, mutta siitä alkoi tulla niin pitkä, että luovutin ja päätin kirjoittaa kommenttien herättämät ajatukseni täällä myöhemmin ihan "julkisesti". Jospa sitten tämän "lyhyen" alustuksen jälkeen siirtyisin itse asiaan...
Kommentti #1: annis
"Tunnut toipuneen melko hyvin, kun ottaa huomioon, että erosta ei vielä ole ihan kamalasti aikaa. Tosin varmaan olet oikeassa siinä, että et ole vielä valmis mihinkään uuteen, tai käyhän se ilmi kirjoituksistasi ja siitä miten paljon pohdit vielä X:ää. Varmaan toipuminen on todellista vasta, kun voit täysin välinpitämättömästi suhtautua X:n elämään ja olemiseen. Nythän vielä jatkuvasti pohdit ja vertaat omaa tilannettasi häneen ja luot itsellesi lohtukuvitelman, että tulet pidemmän päälle onnellisemmaksi kuin hän. Kukaties näin on, mutta sillähän ei oikeastaan ole sinun elämäsi kannalta mitään merkitystä, miten X:lle käy. Tulee hän onnelliseksi tyylillään tai ei.
Ja kyllähän me kaikki sorrumme kuvitelmiin, että exät ovat hirviöitä tai vähintään vajaita ihmisiä. Se on varmaan ihmisen keino selvitä vaikeista asioista. Onhan niin jo suhteen aikana ristiriitatilanteissa. Sitä näkee vain oman kantansa ja tietenkin ystävät tukevat tätä kantaa.
Täysin ulkopuolisena lukijana monet esittämäsi tilanteet, joissa Xn epäreiluus tulee esille, eivät tunnu ihan niin epäreiluilta tai ne tuntuvat vähintäänkin ymmärrettäviltä.
Silti olen tietenkin sinun puolellasi :) koska onhan tuollainen kaksoissuhde epäreilua ja lapsellista."
Olen anniksen kanssa samaa mieltä hyvin pitkälle. Minä tosiaan mietin Xää aika paljon vieläkin. (Tosin yksi valaiseva hetki oli myös se, kun silmäilin aikaisempia kirjoituksiani etsiessäni jotain tiettyä kohtaa jotain tiettyä juttua varten, niin huomasin, että esimerkiksi toukokuussa kirjoittamani tekstit suorastaan vilisivät kirjainta X. Sen huomaa silmäillessä niin helposti, kun X oikein pomppaa tekstistä silmille. Elokuun teksteissä ei ole Xää juuri nimeksikään eli kyllä tässä koko ajan mennään eteenpäin ja edistytään.) Ja se myös on totta, että luon itselleni anniksen kuvaamaa lohtukuvitelmaa. Se taas ehkä kertoo enemmän siitä, miten lapsenkengissä tämä toipumisurakka vielä onkaan: minun täytyy saada itselleni lohtua ja parempaa oloa sillä, että toivon/ajattelen Xllä menevän huonommin - ellei nyt niin loppujen lopuksi kuitenkin. Kun tuon koko homman pukee sanoiksi, se kuulostaa todella säälittävältä ja typerältä toiminnalta. Mutta niin se vain menee. Ainakin tällä hetkellä. Ja todella - lopputuloksella ei ole mitään merkitystä minulle. Voi kunpa olisinkin jo siinä vaiheessa, että Xn tekemiset olisivat minulle täysin merkityksettömiä eikä minun tarvitsisi ajatella näin! Nyt eletään kuitenkin tätä hetkeä ja minulla on tämä selittämätön tarve verrata itseäni Xään. Teidän lukijoiden ei auta kuin kestää se :).
Minä en mielestäni pidä Xää kovinkaan hirviönä tai vajaana ihmisenä. Olen ollut aika kauhuissani siitä, että olenko tosiaan antanut Xstä teille tuollaisen kuvan. En ole varma, puhuuko annis kommentissaan juuri minusta vai asiasta yleisemmällä tasolla, mutta tartutaan siihen nyt kuitenkin. Eräälle ystävälleni olenkin pohtinut jo aiemmin, että olenko antanut Xstä täällä blogissa liian kauhean kuvan. Tämä uudehko ystäväni ei ehtinyt koskaan näkemään Xää eikä tutustumaan tähän, joten hänen mielikuvansa Xstä on muodostunut lähes kokonaan tämän blogin kirjoitusten kautta.
Oli siis Xssä paljon hyvääkin. Jos hän olisi ollut täysi hirviö, miksi olisin ylipäätään hänen kanssaan ollut kaikki nämä vuodet? Esimerkiksi jäähyväiskirjeestä olette voineet lukea jo jotain hänen hyvistä puolistaan. Lisäksi meitä yhdisti Xn kanssa vahvasti yhteinen huumorintaju. Xllä oli (puhun imperfektissä, vaikka voinkin olettaa hänen olevan yhä samanlainen) selittämätön kyky olla aina raivostuttavan hyväntuulinen. Hänellä oli aina pilke silmäkulmassa, hän teki kepposia ja kiusoitteli. Minä ymmärsin täysin hänen huumoriaan ja leikkiään. Meillä olikin yleensä aika hauskaa, jos olimme yhdessä ja meillä oli aikaa keskittyä toisiimme. Ja kun alkoholi ei ollut mukana kuvioissa. Monien muiden kiusoittelijoiden ja keppostelijoiden tapaan Xlläkään ei tosin ollut tarpeeksi huumoria, jos häntä vastaan tehtiin samanlaisia juttuja mitä hän teki muille...
X myös teki mielellään palveluksia. Hän esimerkiksi saattoi tehdä minulle ruokaa, vaikka oli itse käynyt ulkona syömässä tai hänellä muuten ei ollut nälkä. Hän saattoi käydä kaupassa hakemassa minulle jotain, mitä tarvitsin. Hän kuskaili minua ahkerasti paikasta toiseen mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja välillä pitkiäkin matkoja. Meille ei tullut koskaan riitaa rahasta. X maksoi aina hyvin osansa ja varmaan vähän enemmänkin. Ei meillä kirjaa pidetty sen tarkemmin, se maksoi kummalla sattui olemaan tai oli sellainen fiilis, että nyt on mun vuoro. X myös piti omasta hygieniastaan huolta, hänelle ei tarvinnut koskaan huomauttaa likaisista vaatteista tai haisevista varpaanväleistä. Hän oli ihmisten ilmoilla kohtelias ja hyväkäytöksinen. Hän ajatteli muista ihmisistä yleensä aina positiivisesti - positiivisemmin kuin minä itse.
Siinä joitain. Muuttuiko kuvanne hänestä?
Eniten olen anniksen kanssa eri mieltä tuosta epäreiluudesta/ymmärrettävyydstä. Ei kai ihme, koska minulla on asioihin varmasti aika subjektiivinen näkemys. Mutta silti tekee mieli ihmetellä, että mitkä asiat eivät ole niin epäreiluja? Mielestäni olen tuonut täällä esiin myös sen, että ymmärrän Xn käytöstä kyllä, mutta en missään nimessä hyväksy! Esimerkiksi sekin, kun X loppujen lopuksi uhkasi vaihtaa lukot asuntoon, jos en häivy sieltä kahdessa viikossa aiemmin sovitun "ole niin kauan aikaa kuin tarvitset" sijaan - olen mielestäni maininnut täällä ymmärtäväni hänen käytöstään, olihan Ruoho muuttamassa Suomeen ja X tietysti halusi aloittaa elämäänsä hänen kanssaan. Mutta se, että ymmärrän, ei tee asiaa mielestäni vähemmän epäreiluksi toiminnaksi eikä varsinkaan hyväksyttäväksi.
Huoh. Tämä oli juuri niin hankalaa kuin ajattelinkin. En tiedä, onko tämä tekstini ollenkaan järkevän kuuloista ja onko tässä mitään uutta. Mutta joku ihme tarve on silti selitellä :). Koska olen kirjoittanut jo varsin pitkästi, jätän Ano Nuumin kommenttivastineen kirjoittamisen tuonnemmaksi. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Taannoinen kirjoitukseni poiki kaksi kommenttia, joita olen miettinyt hyvin paljon. Kiitos molemmille kommentoijille! Tämä kaikki ei siis tarkoita sitä, etten haluaisi kyseisenlaisia kommentteja enää saada, päinvastoin! On aina hienoa saada kommentteja, joista en ole ehkä samaa mieltä, koska silloinhan joudun itse perustelemaan sekä muille että ennen kaikkea itselleni, miksi olen toista mieltä. Yritin jo aikaisemmin kirjoittaa omaa vastinettani kommenttikenttään, mutta siitä alkoi tulla niin pitkä, että luovutin ja päätin kirjoittaa kommenttien herättämät ajatukseni täällä myöhemmin ihan "julkisesti". Jospa sitten tämän "lyhyen" alustuksen jälkeen siirtyisin itse asiaan...
Kommentti #1: annis
"Tunnut toipuneen melko hyvin, kun ottaa huomioon, että erosta ei vielä ole ihan kamalasti aikaa. Tosin varmaan olet oikeassa siinä, että et ole vielä valmis mihinkään uuteen, tai käyhän se ilmi kirjoituksistasi ja siitä miten paljon pohdit vielä X:ää. Varmaan toipuminen on todellista vasta, kun voit täysin välinpitämättömästi suhtautua X:n elämään ja olemiseen. Nythän vielä jatkuvasti pohdit ja vertaat omaa tilannettasi häneen ja luot itsellesi lohtukuvitelman, että tulet pidemmän päälle onnellisemmaksi kuin hän. Kukaties näin on, mutta sillähän ei oikeastaan ole sinun elämäsi kannalta mitään merkitystä, miten X:lle käy. Tulee hän onnelliseksi tyylillään tai ei.
Ja kyllähän me kaikki sorrumme kuvitelmiin, että exät ovat hirviöitä tai vähintään vajaita ihmisiä. Se on varmaan ihmisen keino selvitä vaikeista asioista. Onhan niin jo suhteen aikana ristiriitatilanteissa. Sitä näkee vain oman kantansa ja tietenkin ystävät tukevat tätä kantaa.
Täysin ulkopuolisena lukijana monet esittämäsi tilanteet, joissa Xn epäreiluus tulee esille, eivät tunnu ihan niin epäreiluilta tai ne tuntuvat vähintäänkin ymmärrettäviltä.
Silti olen tietenkin sinun puolellasi :) koska onhan tuollainen kaksoissuhde epäreilua ja lapsellista."
Olen anniksen kanssa samaa mieltä hyvin pitkälle. Minä tosiaan mietin Xää aika paljon vieläkin. (Tosin yksi valaiseva hetki oli myös se, kun silmäilin aikaisempia kirjoituksiani etsiessäni jotain tiettyä kohtaa jotain tiettyä juttua varten, niin huomasin, että esimerkiksi toukokuussa kirjoittamani tekstit suorastaan vilisivät kirjainta X. Sen huomaa silmäillessä niin helposti, kun X oikein pomppaa tekstistä silmille. Elokuun teksteissä ei ole Xää juuri nimeksikään eli kyllä tässä koko ajan mennään eteenpäin ja edistytään.) Ja se myös on totta, että luon itselleni anniksen kuvaamaa lohtukuvitelmaa. Se taas ehkä kertoo enemmän siitä, miten lapsenkengissä tämä toipumisurakka vielä onkaan: minun täytyy saada itselleni lohtua ja parempaa oloa sillä, että toivon/ajattelen Xllä menevän huonommin - ellei nyt niin loppujen lopuksi kuitenkin. Kun tuon koko homman pukee sanoiksi, se kuulostaa todella säälittävältä ja typerältä toiminnalta. Mutta niin se vain menee. Ainakin tällä hetkellä. Ja todella - lopputuloksella ei ole mitään merkitystä minulle. Voi kunpa olisinkin jo siinä vaiheessa, että Xn tekemiset olisivat minulle täysin merkityksettömiä eikä minun tarvitsisi ajatella näin! Nyt eletään kuitenkin tätä hetkeä ja minulla on tämä selittämätön tarve verrata itseäni Xään. Teidän lukijoiden ei auta kuin kestää se :).
Minä en mielestäni pidä Xää kovinkaan hirviönä tai vajaana ihmisenä. Olen ollut aika kauhuissani siitä, että olenko tosiaan antanut Xstä teille tuollaisen kuvan. En ole varma, puhuuko annis kommentissaan juuri minusta vai asiasta yleisemmällä tasolla, mutta tartutaan siihen nyt kuitenkin. Eräälle ystävälleni olenkin pohtinut jo aiemmin, että olenko antanut Xstä täällä blogissa liian kauhean kuvan. Tämä uudehko ystäväni ei ehtinyt koskaan näkemään Xää eikä tutustumaan tähän, joten hänen mielikuvansa Xstä on muodostunut lähes kokonaan tämän blogin kirjoitusten kautta.
Oli siis Xssä paljon hyvääkin. Jos hän olisi ollut täysi hirviö, miksi olisin ylipäätään hänen kanssaan ollut kaikki nämä vuodet? Esimerkiksi jäähyväiskirjeestä olette voineet lukea jo jotain hänen hyvistä puolistaan. Lisäksi meitä yhdisti Xn kanssa vahvasti yhteinen huumorintaju. Xllä oli (puhun imperfektissä, vaikka voinkin olettaa hänen olevan yhä samanlainen) selittämätön kyky olla aina raivostuttavan hyväntuulinen. Hänellä oli aina pilke silmäkulmassa, hän teki kepposia ja kiusoitteli. Minä ymmärsin täysin hänen huumoriaan ja leikkiään. Meillä olikin yleensä aika hauskaa, jos olimme yhdessä ja meillä oli aikaa keskittyä toisiimme. Ja kun alkoholi ei ollut mukana kuvioissa. Monien muiden kiusoittelijoiden ja keppostelijoiden tapaan Xlläkään ei tosin ollut tarpeeksi huumoria, jos häntä vastaan tehtiin samanlaisia juttuja mitä hän teki muille...
X myös teki mielellään palveluksia. Hän esimerkiksi saattoi tehdä minulle ruokaa, vaikka oli itse käynyt ulkona syömässä tai hänellä muuten ei ollut nälkä. Hän saattoi käydä kaupassa hakemassa minulle jotain, mitä tarvitsin. Hän kuskaili minua ahkerasti paikasta toiseen mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja välillä pitkiäkin matkoja. Meille ei tullut koskaan riitaa rahasta. X maksoi aina hyvin osansa ja varmaan vähän enemmänkin. Ei meillä kirjaa pidetty sen tarkemmin, se maksoi kummalla sattui olemaan tai oli sellainen fiilis, että nyt on mun vuoro. X myös piti omasta hygieniastaan huolta, hänelle ei tarvinnut koskaan huomauttaa likaisista vaatteista tai haisevista varpaanväleistä. Hän oli ihmisten ilmoilla kohtelias ja hyväkäytöksinen. Hän ajatteli muista ihmisistä yleensä aina positiivisesti - positiivisemmin kuin minä itse.
Siinä joitain. Muuttuiko kuvanne hänestä?
Eniten olen anniksen kanssa eri mieltä tuosta epäreiluudesta/ymmärrettävyydstä. Ei kai ihme, koska minulla on asioihin varmasti aika subjektiivinen näkemys. Mutta silti tekee mieli ihmetellä, että mitkä asiat eivät ole niin epäreiluja? Mielestäni olen tuonut täällä esiin myös sen, että ymmärrän Xn käytöstä kyllä, mutta en missään nimessä hyväksy! Esimerkiksi sekin, kun X loppujen lopuksi uhkasi vaihtaa lukot asuntoon, jos en häivy sieltä kahdessa viikossa aiemmin sovitun "ole niin kauan aikaa kuin tarvitset" sijaan - olen mielestäni maininnut täällä ymmärtäväni hänen käytöstään, olihan Ruoho muuttamassa Suomeen ja X tietysti halusi aloittaa elämäänsä hänen kanssaan. Mutta se, että ymmärrän, ei tee asiaa mielestäni vähemmän epäreiluksi toiminnaksi eikä varsinkaan hyväksyttäväksi.
Huoh. Tämä oli juuri niin hankalaa kuin ajattelinkin. En tiedä, onko tämä tekstini ollenkaan järkevän kuuloista ja onko tässä mitään uutta. Mutta joku ihme tarve on silti selitellä :). Koska olen kirjoittanut jo varsin pitkästi, jätän Ano Nuumin kommenttivastineen kirjoittamisen tuonnemmaksi. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Kommentit