Taas on tulossa ihan uusi tilanne elämässäni. Ei tämä periaatteessa ollut yllätys, mutta silti jaksoin vielä yrittää pitää toivoa yllä. Kyseessä on Xn sisko, joka on sairastanut jo pidemmän aikaa. Hän ilmoitti minulle tänään, että siirtyy huomenna saattohoitoon. Toivoa paranemisesta ei enää ole. Kaikki hoidot on lopetettu. Hän on 35-vuotias ja hänellä on 3-vuotias lapsi.

Puhuimme puhelimessa viitisen minuuttia. Tai ei kai sitä puhumiseksi voi sanoa, kun itkimme molemmat koko ajan. Kyllä elämä on epäreilua. Vaikka miten toivon Xlle kaikkea ikävää, en kuitenkaan haluaisi, että se ikävä tapahtuu muiden ihmisten välityksellä. Hänen perheensä on kärsinyt viimeisimmän vuoden aikana muistakin ongelmista kuin tästä sairaudesta, mutta X vaan tuntuu porskuttavan eteenpäin pelimaailmoissaan. Ehkä tämä on osittain omaa kuvitelmaani, koska minähän tiedän hänen nykyisestä elämästään kuitenkin aika vähän.

Olen menossa siskoa katsomaan varmaan nyt viikonlopun aikana. Mitä ihmettä tuollaisessa tilanteessa olevalle voi ikinä osata sanoa? Sisko sanoi, ettei hän välttämättä jaksa puhua, mutta häntä lohduttaa edes se, jos joku pitää kädestä. Mutta enhän minä nyt tuppisuuna voi olla. Mistä löydän ne oikeat sanat? Kai ne tulevat itsekseen sitten. En tiedä. Itkettää.