On aika siirtyä Fisherin kirjassa eteenpäin ja käsitellä pelkoa. Fisher pyytää (s. 68) lukijaa määrittelemään pelkonsa ja tekemään niistä listan. Olen ollut tässä suhteessa edistyksellinen ja tajuamattani käsitellytkin asiaa jo aikaisemmin tässä kirjoituksessani. Lisäksi tällöin määrittelin pelkääväni sitä, etten selviä yksin enkä saa apua keneltäkään, jos jotain sattuu. Olen vieläkin molempien kirjoitusteni takana eli mieli ei ole sittemmin muuttunut minnekään suuntaan. Enkä tiedä muuttuuko se edes koskaan. Esimerkiksi joka kerta, kun ajattelen yksin selviämistä (jota siis elämäni tällä hetkellä on), ahdistun. Luulen, että minulla on koko ajan alitajuinen stressi asiasta. No, ehkä aika auttaa tähän(kin) eli mitä kauemmin on yksin sitä enemmän alkaa uskoa omiin selviytymismahdollisuuksiinsa.

Fisher ehdottaa myös ystävän tai muun henkilön etsimistä/löytämistä, jonka kanssa voi keskustella tekemästään listasta. Minulla on onneksi ystäviä, joiden kanssa koen voivani keskustella mistä tahansa asioista, myös peloistani. En ole tosin tehnyt kenenkään kanssa vielä treffejä syynä peloistani keskusteleminen. Ne ehkä tulevat arkikeskusteluissa aina siellä täällä muuten esiin ja silloin niistä voidaan käydä keskustelua. En oikeastaan edes koe tarvetta siihen, että niistä keskusteltaisiin jotenkin erikseen.

Fisher neuvoo käyttämään rentoutumistekniikkaa pelkojen ja jokapäiväisen stressin käsittelyyn. Ehkä tuo on sanomattakin selvää, että rentoutumalla tarpeeksi suuretkin asiat muuttuvat edes vähän pienemmiksi. En kyllä itse varsinaisesti mitään erityistä rentoutumistekniikkaa käytä enkä varaa erityisiä aikoja sille. Osaan mielestäni rentoutua arkipäiväni aikana sen verran, ettei siitä tarvitse tehdä mitenkään erillistä ohjelmanumeroa. Esimerkiksi kova treeni, sauna tai lämmin kylpy ovat minulle niitä tosi rentouttavia. Ja se, että saa olla vaan omissa ajatuksissaan. Sellaistahan aikaa nykyään löytyy paljon, koska vietän niin paljon aikaa itseni kanssa kahdestaan.