Kidutus on sitten puolivälissä, tai vähän ylikin. Olen viettämässä viikonloppua tietäen, että henkilö jonka kanssa jaan vielä yhteisen kodin, on toisen naisen kanssa. Yllättävän vähän se on haitannut. Ehkä siksi, koska en voi itse vaikuttaa asiaan - miksi siis kantaisin siitä sen enempää stressiäkään? Se asia tapahtuu, olin sitten surullinen, raivoissani tai ahdistunut. Se tapahtuu myös, vaikka olisin iloinen, rentoutunut ja rauhallinen. Sille en vaan voi mitään.

Mielessäni on pyörinyt viime päivinä se, miten mieheni kohtelee minua. Mielestäni mies ei arvosta toiminnallaan minua (tai naisia ylipäätään) pätkääkään. Hän jää lähes joka päivä kiinni valehtelusta tai totuuden vääristelystä. Eikö nyt, eron hetkellä, olisi viimein aika olla rehellinen toiselle ja osoittaa sillä tavalla kunnioitusta toista ja yhteistä menneisyyttä kohtaan? Mutta kun ei. Sitten, kun hän jää kiinni valheistaan, hän joko kääntää ne minun keksinnöikseni tai skitsoiluksi tai raivostuu silmittömästi ja saa asian kuitenkin käännetyksi jotenkin minua vastaan.

Tunteet vaihtelevat kyllä aika paljon tällä hetkellä. Välillä en voisi enempää vihata ja halveksia koko tyypin tekoja, välillä taas on silmitön ikävä ja toivon, että voisin kääntää aikaa taaksepäin, että olisi mahdollisuus vielä toimia toisin. Jos olisin voinut tämän eron ja toisesta etääntymisen estää. Tosin, syyllisyydentunto on kyllä jo aika hyvin hellittänyt ja olen hyväksynyt sen, että en olisi voinut tai jaksanut enempää tehdä tässä suhteessa. Hellittämisessä on varmasti auttanut aika paljon mieheni törkeä käyttäytyminen viime viikkoina: eihän hän olisi ansainnut minulta sitäkään kohtelua mitä sai.

Omaa käyttäytymistä on muuten aika vaikea hillitä tällaisessa tilanteessa, kun on niin suuret tunteet pelissä. Vaikka miten päättää, että puren hammasta ja hillitsen itseni eri tilanteissa, se harvoin onnistuu. Sitten tulee itsekin käyttäydyttyä ala-arvoisesti, joka kaduttaa yleensä heti kun sen on tehnyt. Esimerkki: mieheni huijasi minua perjantaina aikatauluasioilla. Hän ilmeisesti pelkäsi, että yritän tulla kyttäämään häntä ja tätä uutta naista jonnekin, jossa oletan heidän olevan tiettyyn kellonaikaan. (EVVK!) Kun minulle selvisi tämä nenästä vetäminen, en voinut hillitä kiukkuani, vaikka miten olisin halunnut. Purin hammasta sellaiset puoli tuntia, mutta sitten oli pakko laittaa viesti ja kuittailla miehelle eräästä arasta asiasta. Kyllä kadutti. Varsinkin, kun se johtaa siihen, että saan tulevaisuudessa mieheni taholta vielä törkeämpää kohtelua ja tämä kuittailuasia vedetään siihen mukaan - hänellä on taas kerran hyvä ja uusi syy olla minulle ilkeä.

Olen taas kerran päättänyt, että ensi viikon yritän ignorata koko miehen. Yritän käyttäytyä niin kuin häntä ei olisi koko asunnossa. En kysy mitään, en kerro mitään, en tee keskustelunavauksia. Jos siten välttäisi tarpeettomia väittelyitä, jankkaamista tai yhteenottoja. Hyvä päätös sinänsä mutta ehkä aika vaikea toteuttaa. Mutta sitä pidän lähtökohtana. Vielä kun keksisi jonkun keinon siihen, jos itsehillintä alkaa pettää. Yleensä siihen on auttanut se, että poistun asunnosta ja soitan jollekin. Mutta ei ihmisiä voi häiritä keskellä yötä tai vaikka myöhään illalla arkisin. Hätäkeskus? ("Mayday mayday, olen sanomassa miehelleni kohta jotain, mitä saan katua jälkeenpäin, kun hän käyttäytyy niin sikamaisesti!")

Blogini on ilmeisesti huomattu, sillä mm. Kristiina on lisännyt minut blogilistalleen. Kiitos siitä! Kun tuntuu, etten voi kenellekään juuri sillä hetkellä puhua tuntemuksistani, lohduttaa ajatus, että joku ehkä lukee täällä niitä ja lähettää minulle ajatuksissaan positiivista energiaa. Niin kuin tietysti kaikki ihanat ystäväni ja työtoverini. Olen hyvin kiitollinen hyvin monelle ihmiselle tuesta, jota olen tällä kriisin hetkellä saanut.

Taitaa olla aika mennä moikkaamaan herraa nimeltä Nukku-Matti. Olenkin saanut aika hyvin nukutuksi nyt, kun mies ei ole ollut kotona. Se lohduttaa aika tavalla minua, joka pelkään hirveästi yksin jäämistä ja yksinäisiä iltoja sängyssä, kotona sekä ylipäätään yksinäisyyttä elämässä. Ehkä se ei olekaan loppujen lopuksi niin kamala kestää. Selvisi muuten tänään ihan sattumalta, että vakavampi vehtaaminen tämän uuden naisen kanssa on alkanut (suullisesti) jo helmikuun alussa, kolmisen viikkoa eroilmoitusta ennen. Taas yksi vale, josta mies jäi kiinni. Minulle kun vakuuteltiin vielä kuukausi sitten, että jutustelu naisen kanssa on ollut täysin harmitonta läpänheittoa. Moraalinsa kullakin.