Töissä ollaan ja vihdoin aikaa kirjoittaa :). Pidin parin viikon loman ja nyt on totuteltava jälleen arkeen. Vähän kyllä tökki aamulla huonosti nukutun yön jälkeen. Olin kuitenkin reipas ja kävelin töihin (n. 3 km). Täytyy kyllä sanoa, että sellainen, joka pääsee pitkän rämpimisen jälkeen auratulle tielle, osaa arvostaa helppoa kulkemista. Niin kai se on oikeassa elämässäkin. Jos sitten kulkisi alusta loppuun aurattua tietä, löytäisi jotain muuta valitettavaa.

Voi meitä.

Olen kovasti hehkutellut viime aikoina, miten hyvin nyt menee. No niin meneekin, mutta ei mitään hyvää ellei jotain huonoakin... Vaikka olenkin tyytyväinen tähän tilanteeseen ja sinkkuuteen, aina välillä tulee epätoivon hetkiä. Epätoivoa siitä, että löydänkö minä ikinä ketään, huoliiko minua enää kukaan vai onko kohtalonani elää loppuelämäni yksin ja lopulta kuolla yksinäisenä. Epätoivon hetkiä koen myös silloin, kun alan listaamaan asuntoni puutteita eli sitä, mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä ennen kuin se oikeasti olisi minun näköiseni koti. Tuntuu etten ikinä tule onnistumaan siinä, en pysty tekemään mitään päätöksiä ja lopulta pilaan kaiken. Mietityttää myös se, miten paljon sitä kannattaa satsata sisustukseen tai uusiin kalusteisiin, jos kohta elämääni käveleekin se mies, joka pistää kaiken sekaisin.

Järkeväähän nyt kai olisi mennä näillä eväillä mitä on annettu. Rakentaa elämäänsä nyt tämän hetken perusteella eikä odottaa tulevaa. En minä mielestäni odotakaan, mutta vähän pelottaa, että minä olen kuitenkin se, joka ensimmäisenä on luopumassa omastaan toisen takia. "No joo hei ei se mitään, vaikka mulla on nää ihan uudet ja hienot sohvat joista tykkään ihan sikana, myydään ne halvalla ja otetaan vaan noi sun siniset sohvakalusteet käyttöön!"

Ei tässä haku päällä ole, mutta eipä tällä kevyellä haistelulla ainakaan tunnu ketään löytyvän. Täytyy tunnustaa, että aika kovasti saa kyllä kolahtaa, että minä alan tätä elämääni muuttamaan. Minä elän tällä hetkellä niin tiiviissä parisuhteessa urheilun kanssa, että kolmansia pyöriä ei paikalle toivota. Tämä suhde on niin tiivis, että se haittaa jonkin verran jo kanssakäymistä ystävieni kanssa. Olen tässä viime kuukausina tutustunut sinkkuihin, jotka ovat olleet monta vuotta (5-7) yksin. Heillä jos kenellä varmasti on tuo kolahtamisen tarve suuri. Yksinoleminen ja -eläminen tuo kuitenkin tosi paljon vapautta, joskin onhan siinä niitä huonojakin puolia - kuten myös parisuhteessa.

Kyllähän se Xkin mielessä pyörii aina välillä. Joku pieni tilanne, lause, valokuva tms. saa aikaan ikävän kouraisun. Mutta onneksi X ei ole enää varsinainen syy epätoivon hetkiini. En ainakaan tiedosta sitä. Yhtenä iltana viime kuussa kerroin eräälle tutulle siitä hetkestä, kun olimme tekemässä asuntokauppoja (kun X osti minun puoliskani asunnosta itselleen). Tuli niin kamala olo, että piti oikein kunnolla purra hammasta ettei olisi itku tullut. Onneksi istuimme hämärässä, niin oma olotila oli helpompi salata. Joulun aikaan näin Ruohon kuvan Xn siskojen lasten kanssa. Vähän muljahteli sisuksissa, kun surin, etten itse saa olla enää näiden lasten arjessa samalla tavalla mukana, vaan Ruoho on siellä minun paikallani. Pyysin siskoani katsomaan kuvaa myös ja hän tuumi: "Sillä on ruma suu." Tuli oudosti parempi mieli, vaikka ei se suu minusta mitenkään oudolta/rumalta vaikuttanut :).

Nyt kun erosta alkaa olla kohta vuosi aikaa, se on ollut taas enemmän mielessä. Tänään töihin kävellessäni mietin, että minkälaista olisikaan, jos olisin vielä Xn kanssa yhdessä. Todennäköisesti olisin entistä pahoinvoivampi sekä henkisesti että fyysisesti. En usko, että suhteemme olisi millään tavalla ainakaan parantunut. Mietin sitäkin, että oikeastaan Ruoho pelasti minut ottaessani paikkani. Niin paljon hyvää oloa ero Xstä on kuitenkin tuonut elämääni. Onneksi mikään Xään liittyvä juttu ei kuitenkaan hallitse elämääni enää suuresti. Tuntuu, että olen vihdoin pääsemässä vapaaksi ikävästä menneisyydestä.

Katosipa tyystin ajatus lähes tunnin mittaisen puhelun aikana. Alkaa olla työpäivä muutenkin pulkassa, joten lähden tästä rämpimään takaisin kotia kohti ja jatkan lisää taas toisella kerralla.