Mieheni on siis lähdössä viikonlopuksi pois kotoa viettämään aikaa tämän uuden rakkautensa kanssa. Pelkään oikeasti vähän mielenterveyteni puolesta, mutta onneksi olen saanut viikonlopun täytetyksi aika hyvin niin, että yksinoloon ei jää kauheasti aikaa. Yksinollessa kun asioiden mittasuhteet vääristyvät niin paljon ja niin hirvittävän nopeasti.

Olen kyllä aika hyvin onnistunut etukäteen kiduttamaan itseäni ajatuksella heistä yhdessä. Sille ei vaan kerta kaikkiaan voi mitään, että ne ajatukset tulevat koko ajan mieleen. Vaikka miten ajattelisi, että turhaan vien omia voimavarojani sillä, ajatukset kuitenkin harhailevat yhtä mittaa tulevaan viikonloppuun ja siihen, mitä heidän välillään tapahtuu. Tosin ns. kakkospesällehän he etenivät heti ensimmäisellä tapaamisella. Mutta silti. Tulee väkisinkin mieleen meidän ensimmäiset yhteiset tapaamiset. Miten olikaan ihana saada toinen lähelleen ja koskettaa erillään olon jälkeen. Miten toisella oli aikaa minulle, miten hän huomioi paljon, hymyili, oli ystävällinen ja miten keskusteltiin ihan kaikesta. Sellaista aikaa ei ole meidän suhteessamme ollut pitkään aikaan. Eihän sen mitään hullua huumaa tarvitsisi ollakaan, muuta kuin aikaa toiselle ja toisen huomioimista. Nyt joku toinen saa sen. Mikä omasta mielestäni kuuluisi minulle.

Olisi hauska tavata tuo nainen. En kyllä tiedä pystyisinkö siihen tosi paikan tullen, mutta ajatus kiehtoo. En ole ajatellut iskeä häntä nyrkillä tai mitään muutakaan kostonhimoista. Oikeastaan minua kiinnostaa paljon se, minkälaisen ihmisen kanssa mieheni aikoo elämäänsä jatkaa. Haluaisin oman arvioni tilanteesta, siitä onko hän omasta mielestäni sopiva miehelleni. Keskustelua hänen kanssaan. Nainen naiselle. Voisinhan yrittää kysellä asioita mieheltänikin, hänen käsityksiään tästä naisesta. Mutta hän ei kerro. Ei kuulu minulle.

Toiset ovat sitä mieltä, että ei minun ole hyvä tietää noista naisasioista niin paljon, mitä tiedän. Ja ettei mieheni olisi pitänyt kertoa minulle. Olen itse kuitenkin kerta kerran jälkeen päätynyt siihen, että on oikeasti paljon parempi että tiedän. En varmasti tiedä kaikkea, mutta ehkä tällaisessa tilanteessa mikä meilläkin on, epänormaalin paljon. Rehellisyys ja avoimuus on kuitenkin mielestäni niin paljon parempi asia kuin valehtelu ja salailu, että tuntuu hyvältä, että minulle kerrotaan. Että minua arvostetaan ja olen siitä kiitollinen.