Minä sitten näin Xn ja Ruohon lauantaina. Onneksi en ole törmännyt heihin useammin, koska tuntui tosi pahalta. Näin heidät sattumalta vanhan kotimme parkkipaikalla juuri kun ajoin bussin kyydissä ohi. En edes tiedä miten satuinkin katsomaan juuri siihen suuntaan. Toivon nyt että en olisi katsonut. Kouraisi aika syvältä.
En minä tiedä mikä siinä niin kouristelee. Ehkä ajatus heidän onnestaan tai siitä, että X on jatkanut elämäänsä. Olenhan tästä samasta asiasta puhunut aikaisemmin. Tuntee itsensä niin vajaaksi. Onneksi omaa vajavaisuuttaan ei tunnista, jos ei ole vertailukohtaa - tässä tapauksessa Xää. Asia muistuu mieleen joka kerta, kun hänet näen tai hänestä jotain kuulen.
Loma on puolessa välissä. Aika on mennyt kuin siivillä, tosin en ole edelleenkään edistynyt projekteissani täällä kotona. Perjantaina olin toiseen otteeseen treffeillä. Onneksi treffikumppanini ei enää tuntunut ihan niin täydelliseltä kuin ensitreffien jälkeen. Se on kai sen merkki, että minulla on kuitenkin jalat maassa tässä? Olin kyllä tunne-elämältäni aika sekaisin varsinkin lauantaina ja asiaa ei ollenkaan parantanut tämä Xn näkeminen. Olin taas vihainen hänelle siitä, että hän on pannut minut tällaiseen tilanteeseen, että minun pitäisi löytää tästä maailmasta joku uusi ihminen toiseksi puolekseni. Että minun pitäisi tehdä se vaikea päätös siitä, keneen keskittyä. Tässä iässä ei ole paljon varaa enää mokata, kun niitä lapsiakin pitäisi ehtiä tekemään. *puistatus*
Tässä uudessa tuttavuudessani vaivaa muutama pikkuasia tällä hetkellä, mutta hänessä on erittäin paljon positiivistakin. Olen miettinyt sitä, että miten huolestuttavana minun pitäisi pitää näitä asioita. Teenkö taas saman virheen, että kestän kaiken tai liikaa siksi, koska miehessä on paljon hyvääkin? Vaikeaa. Tuntuu, että en ole valmis. Kuitenkin toisaalta kaipaan aikuista seuraa, lähellä oloa, toisen kosketusta, lämpöä, turvaa.
Kyseinen herrahenkilö (jolle minun pitäisi piakkoin ehkä keksiä bloginimi) oli luonani myös lauantain ja sunnuntain välisen yön. Nukuttiin, nukuttiin ja nukuttiin. Yritti hän vähän jotain muutakin, mutta lopetti heti kiltisti kun/jos kielsin. Tuntui tosi hyvälle se, että hän kunnioitti toiveitani eikä yrittänyt vaan väkisin vongata. Ihan erilaista toimintaa kuin X on koskaan harjoittanut.
Mutta olihan ihana nukkua jonkun toisen kainalossa. Tiedättekö sellaisen tunteen, kun makaa jonkun itselleen tärkeän ihmisen vieressä ja tuntuu, ettei millään voi päästä toista tarpeeksi lähelle? Sellaiselta minusta tuntui. Hyvältä. Ja minua jaksettiin pitää lähellä :).
Syömishäiriölleni on sitten löytynyt nimi. Siskoni oli bongannut sen jostain romaanista. Bänoreksia tarkoittaa eron jälkeistä ruokahaluttomuutta ja siitä johtuvaa laihtumista. Matemaattiselta kaavaltaan bänät + anoreksia = bänoreksia ;).
En minä tiedä mikä siinä niin kouristelee. Ehkä ajatus heidän onnestaan tai siitä, että X on jatkanut elämäänsä. Olenhan tästä samasta asiasta puhunut aikaisemmin. Tuntee itsensä niin vajaaksi. Onneksi omaa vajavaisuuttaan ei tunnista, jos ei ole vertailukohtaa - tässä tapauksessa Xää. Asia muistuu mieleen joka kerta, kun hänet näen tai hänestä jotain kuulen.
Loma on puolessa välissä. Aika on mennyt kuin siivillä, tosin en ole edelleenkään edistynyt projekteissani täällä kotona. Perjantaina olin toiseen otteeseen treffeillä. Onneksi treffikumppanini ei enää tuntunut ihan niin täydelliseltä kuin ensitreffien jälkeen. Se on kai sen merkki, että minulla on kuitenkin jalat maassa tässä? Olin kyllä tunne-elämältäni aika sekaisin varsinkin lauantaina ja asiaa ei ollenkaan parantanut tämä Xn näkeminen. Olin taas vihainen hänelle siitä, että hän on pannut minut tällaiseen tilanteeseen, että minun pitäisi löytää tästä maailmasta joku uusi ihminen toiseksi puolekseni. Että minun pitäisi tehdä se vaikea päätös siitä, keneen keskittyä. Tässä iässä ei ole paljon varaa enää mokata, kun niitä lapsiakin pitäisi ehtiä tekemään. *puistatus*
Tässä uudessa tuttavuudessani vaivaa muutama pikkuasia tällä hetkellä, mutta hänessä on erittäin paljon positiivistakin. Olen miettinyt sitä, että miten huolestuttavana minun pitäisi pitää näitä asioita. Teenkö taas saman virheen, että kestän kaiken tai liikaa siksi, koska miehessä on paljon hyvääkin? Vaikeaa. Tuntuu, että en ole valmis. Kuitenkin toisaalta kaipaan aikuista seuraa, lähellä oloa, toisen kosketusta, lämpöä, turvaa.
Kyseinen herrahenkilö (jolle minun pitäisi piakkoin ehkä keksiä bloginimi) oli luonani myös lauantain ja sunnuntain välisen yön. Nukuttiin, nukuttiin ja nukuttiin. Yritti hän vähän jotain muutakin, mutta lopetti heti kiltisti kun/jos kielsin. Tuntui tosi hyvälle se, että hän kunnioitti toiveitani eikä yrittänyt vaan väkisin vongata. Ihan erilaista toimintaa kuin X on koskaan harjoittanut.
Mutta olihan ihana nukkua jonkun toisen kainalossa. Tiedättekö sellaisen tunteen, kun makaa jonkun itselleen tärkeän ihmisen vieressä ja tuntuu, ettei millään voi päästä toista tarpeeksi lähelle? Sellaiselta minusta tuntui. Hyvältä. Ja minua jaksettiin pitää lähellä :).
Syömishäiriölleni on sitten löytynyt nimi. Siskoni oli bongannut sen jostain romaanista. Bänoreksia tarkoittaa eron jälkeistä ruokahaluttomuutta ja siitä johtuvaa laihtumista. Matemaattiselta kaavaltaan bänät + anoreksia = bänoreksia ;).
Kommentit