Uskallan väittää, että suhteeni ruokaan ja syömiseen ei ole tällä hetkellä normaalia. Taisin jo aikaisemminkin kirjoittaa, että nautin syömättömyyden seurauksena tulevista tuntemuksista ja ajattelen, että olen ansainnut ne kaikki rangaistuksena kaikesta tapahtuneesta. Siitä, että epäonnistuin parisuhteessani ja olen epäonnistunut sen vuoksi elämässäni. Ansaitsen kärsimystä. Ja fyysisesti voin sitä antaa itselleni helposti sillä, että en syö.

Minulle tulee nykyään huono omatunto jos ylipäänsä syön jotakin. Ja sitten vasta tulee, jos syön vaikka kaksi kertaa päivässä. Koen helposti kaiken syömisen ahmimiseksi ja ylensyönniksi. Vaikka olisinkin syönyt ainoastaan puoli purkkia tonnikalaa, saman verran raejuustoa, pari leipää ja viinirypäleitä, on ihan kamala olo. Tuntuu kuin olisi ollut joku ahmimiskohtaus. Täysi vatsa ei tunnu mukavalta. Ja tyytyväinen olo täydestä mahasta tuntuu epäoikeutetulta. Minä en ole ansainnut sitä. Onneksi sentään en pysty oksentamaan työntämällä sormet kurkkuun. Varmasti harrastaisin sitäkin jos vaan pystyisin.

En tiedä, onko toimintani jotain alitajuista laihduttamista tai laihtumisen halua. Mutta sen tiedän, että ikinä aikaisemmin elämässäni minulla ei ole ollut samanlaista suhdetta syömiseen ja ruokaan. Ruoka on ollut minulle aina nautinto/seurusteluväline,  myös henkiinjäämiskeino. Olen tullut hyvin kiukkuiseksi, jos minulla on ollut nälkä. Nyt ruoka on asia, jota en ole ansainnut. Mitä kauemmin pystyn olla syömättä, sen paremmalta tuntuu.

Kerron muille, että en muista syödä. Se on totta. En tosin tiedä, teenkö sen jotenkin tarkoituksella ja selittelen itsellenikin, että vahingossa tein kaikkea muuta paitsi söin. Vaikka totuus olisikin sitten se, että en edes halunnut syödä. En tiedä. Tällä hetkellä en ainakaan edes halua. Olen ollut syömättä koko päivän, joten voin olla ihan hyvin syömättä nukkumaanmenoon saakkakin.

Voihan tämä johtua jostain hallinnan tunteestakin tai sen puuttumisesta, niin kuin usein syömishäiriön yhteydessä puhutaan: ihminen sairastuu syömishäiriöön mm. silloin, kun kokee, ettei pysty tarpeeksi hallitsemaan elämäänsä. Syömistään - tai ehkä paremminkin syömättömyyttään - jokainen pystyy hallitsemaan.

Minä luulin, että oma käyttäytymiseni olisi ohimenevää ja jatkuisi esimerkiksi niin kauan, kun asuisin Xn kanssa yhdessä. Pelkäsinkin vähän, että pitkään jatkunut syömättömyys laukeaisi siten, että vetäisin esimerkiksi roskaruokaa vuorokaudet läpeensä, kun olen yksin. Mutta tätä on jatkunut nyt jo kohta kolme kuukautta. Ja kohta kolme viikkoa senkin jälkeen, kun muutin Xn luota pois. Mistä tulikin taas mieleen, että tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, kun asuin vielä Xn kanssa, vaikka eihän siitä tosiaan ole kuin alle kuukausi vasta aikaa.

Raportoin potentiaalisen syömishäiriöni kehityksestä lisää tulevien kuukausien aikana, kun näen mihin suuntaan tässä ollaan menossa.