Kerroin vähän aikaa sitten, että pikkuveljestäni on tulossa isä. Meidän perheen ensimmäinen lapsi syntyy. Siis meidän sisarusten. Isäni ja äitini ensimmäinen lapsenlapsi.

Olen aina miettinyt sitä, miltä tuollaisen uutisen kuuleminen mahtaa minussa tuntua. Olen pelännyt, että olisin jotenkin mustasukkainen siitä, että uusi ihminen on tulossa ja minä en vanhimpana meistä olekaan se, joka tämän lapsenlapsirumban aloittaa. Vihaisinko tätä syntymätöntä lasta pelkästään sen takia? Olisinko pettynyt itseeni?

Nyt ei tarvitse enää miettiä ja pelätä. Nyt tiedän. On kiva huomata, että en ole ollenkaan niin negatiivinen ihminen, mitä pelkään välillä olevani. Kun veljeltäni tuli viesti, totta kai se hetkiseksi pisti maailman sekaisin. Ei nyt mitään sellaista, että olisi pakkoliikkeitä tai muuta sellaista ollut, mutta ajatuksia piti vähän järjestellä. Niin kuin varmaan meillä kaikilla aina, kun kuulemme jonkun suuren ja yllättävän uutisen: sitä pitää vähän aikaa sulatella. Niiden sulatteluun tarvittavien sadasosasekuntien aikana tulee paljon kaikenlaisia ajatuksia mieleen. Veljeni kohdalla minä ajattelin mm. seuraavia asioita: Näin nuori, kuinka se pärjää? Apua, he ovat olleet yhdessä vaan muutaman kuukauden! Joko äiti ja isä tietää? Mitä he ovat sanoneet? Toivottavasti eivät ole lynkanneet tai saaneet sydänkohtausta. Joko siskot tietää? Oliko tämä suunniteltu juttu? Tuleeko häät? Paljonko pitää laihduttaa ennen sitä? Mitä mä laitan päälleni? Ja niin edelleen.

Kun sulattelu on suoritettu, tulee sitten totuus. Miltä nyt tuntuu? Minä olin iloinen ja onnellinen. En tiedä miten liioitellun sokeriselta tämä kuulostaa, mutta minä voisin vaikka väittää, että rakastuin tähän vauvaan ensi kuulemalta. Voiko johonkin lähes vielä ajatuksen tasolla olevaan ihmiseen rakastua? Tuntuu ihanalta ja lämpimältä, hymyilyttää.

Meille tulee vauva perheeseen (tai sukuun), jota voidaan lelliä! Vauva saa kolme yli-innokasta tätiä ja varmaan myös hyvin innokkaat isovanhemmat. Alle vuoden sisällä minä näen olennon, joka on lähtöisin pikkuveljestäni. Jossa on vanhempieni geenejä. Samoja geenejä kuin minussa. Miten ihmeellistä se voikaan olla! Jos veljen lapsen saaminen järisyttää elämääni ja tunteitani näin, minkälaista se olisikaan oman lapsen kohdalla!

Minusta tulee täti!