Eräs ystäväni kysyi pari päivää sitten, että miten jakselen. Vastasin, että välillä hyvin, välillä vähän huonommin. Mutta että ne tosi huonotkin päivät ovat kuitenkin parempia kuin keskimääräinen päivä Xn kanssa suhteessa ollessani. Oli aika yllättävä huomata, että ajattelen oikeasti noin. Kyllä minä voinkin huonosti silloin.

Yksi päivä ajattelin, että jos olisin voinut henkisesti näin hyvin suhteessa Xn kanssa, kaikki olisi ihan toisin tai niin ainakin luulen. Minun sisälläni on tällä hetkellä ihan erilainen rauha kuin silloin. Ahdistuskin, jota toki välillä on, on erilaista. Tunnen päivä päivältä enemmän, että voin vaikuttaa omiin asioihini ja voin päättää niistä. Ja luotan siihen, että teen myös hyviä päätöksiä itseni kannalta. Mutta tiedän itsekin sen, että tämä mielentila ja suhde Xn kanssa eivät kerta kaikkiaan vaan "sovi" yhteen. Xllä on se vaikutus minun mieleeni. Se ei tulisi onnistumaan ikinä. Jos palaisin suhteeseen Xn kanssa, henkinen hyvinvointini laskisi kuin lehmän häntä.

Välillä kaipaan Xää ihan hirveästi. Se on hassua, koska ajattelen pääasiassa hyvin negatiivisesti hänestä. Mutta olen ajatellut sen niin, että oikeasti kaipaan vaan toista ihmistä - parisuhdetta. Kaipaus on nyt vaan niin helppo kohdistaa Xään, tuttuun ihmiseen, jonka kanssa viimeksi olen parisuhteessa ollut. Eikä ole oikein ehdokkaita uuteen parisuhteeseen. Tai ehkä en vain näe niitä. Koska en ole vielä valmis.

Hugbuddyakin on ikävä. Hitsi kun välillä pääsisi jonkun kainaloon.

Ja kun saisi itkettyä tämän tuskan sisältään pois.