Minulla on tosi huono omatunto vieläkin siitä, että meille tuli Xn kanssa ero. Mietin koko ajan, että jos olisin vain osannut toimia toisin, tätä kaikkea ei olisi tapahtunut. Meidän suhteemme olisi ollut erilainen, olisimme onnellisia, olisimme yhdessä. Toisaalta en kuitenkaan keksi mitään, mitä olisin voinut tai kyennyt tekemään toisin. Koen, että tein aina ja kaikissa tilanteissa parhaani, mihin kykenin. Mutta se ei tunnu riittävän rauhoittamaan omaatuntoani.

Minä en haaveile siitä menneisyydestä mikä meillä oli. Minä mietin menneisyyttä, mikä meillä olisi voinut olla, jos vaan en olisi tehnyt sitä tai tätä. Jos vain olisin osannut vaikuttaa Xään paremmin, tuoda mielipiteitäni ja halujani esille selkeämmin, tätä kaikkea ei olisi ehkä koskaan tapahtunut. Minun olisi pitänyt olla kärsivällisempi ja sinnikkäämpi kaikessa sen sijaan, että löin hanskat tiskiin heti, kun X sanoi minulle jotain todella typerää tai alistavaa silloin, kun yritin kertoa hänelle tuntemuksistani. En olisi saanut ottaa Xn sanomisia henkilökohtaisesti. Toisaalta tajuan sen, että X ei olisi saanut edes sanoa minulle siten kuin sanoi, jos hän vähänkin kunnioitti minua ja suhdettamme. Mutta silti mietin, että mitä olisi tapahtunut, jos olisin osannut käyttää eri sanoja tai erilaista tapaa asioiden sanomisiin.

Ehkä syyllisyys tulee siitä, että koen niin voimakkaasti epäonnistuneeni. Minun on vaikea hyväksyä sitä asiaa, että mokasin. Että tein virhearvion silloin, kun kuvittelin pystyväni onnelliseen elämään juuri Xn kanssa, jätin kaiken mikä minulla oli ja muutin Xn luo. Toisaalta tuntuu tosi typerälle kirjoittaa tästä asiasta, koska tajuan itsekin, miten jotenkin tuulesta temmattua tämä syyllisyysajattelu on. En haluaisi rypeä itsesäälissä ja pettymyksen tunteessa, mutta silti ryven. En ole kyennyt antamaan itselleni anteeksi vielä montakaan asiaa, vaikka haluaisin.

Syyllisyydentunne on hieno tunne, kun siihen on aihetta, mutta onko tässä oikeasti? Elämä Xn kanssa oli todella vaikeaa ja kuluttavaa jo siksi, että meillä oli niin erilaiset luonteet ja periaatteet. Tiedän myös sen, että en keksi tai liioittele Xn tekemisiä tai sanomisia, koska monet ystävämme ovat olleet itse vieressä todistamassa niitä älyttömyyksiä, mitä X välillä teki. En minä sitä sano, että olisin itse ollut täydellinen ja tehnyt aina oikein. Kaikki tekevät virheitä eikä kukaan ole täydellinen. Mutta ehkä se on jo jotain suuruutta, jos on sen valmis myöntämään. Se taas ei ole, jos tekee siitä asiasta isomman, mitä se oikeasti on.

Pakko tämäkin oli kirjoittaa, kun kerran mieleen tuli. En tiedä osasinko tuntemuksiani edes tuoda esiin niin, että ymmärtäisitte, mutta yritys hyvä kymmenen.