Mihin tämä aika oikein menee? Tai on mennyt? Missä ihmeen välissä on ehtinyt vierähtää jo yli puoli vuotta siitä, kun X minulle keittiön pöydän ääressä, kevätauringon lämmittäessä, ilmoitti haluavansa erota? Miten voi aika oikeasti kulua näin nopeasti?

Olin aika lailla järkyttynyt tänään, kun tajusin, miten pitkä aika tuosta hetkestä jo on. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Aika tuntuu toisaalta pitkältä, toisaalta hyvin lyhyeltä. Kuka sanoikaan, että erosta toipumiseen kuluu aikaa vähintään vuosi? Ääks, pitääkö minun olla puolen vuoden päästä jo ehjä ja toipunut? Ei hyvää päivää! Ei onnistu ikinä. Miten voisin puolessa vuodessa edistyä niin paljon, että voisin kevyin mielin sanoa päässeeni irti Xstä ja tästä erosta? No, toisaalta onhan tässä menneessä puolessa vuodessakin noustu aika pohjalta suhteellisen toimintakykyiseksi yksilöksi.

Minä olen sinkkuillutkin jo pitkään. Tosin lasken sinkkuajan alkaneen varsinaisesti vasta muuttopäivänä eli noin neljä kuukautta sitten. Eipä ole pahemmin potentiaalisia miehiä näkynyt. Pitäisikö siitäkin huolestua?

Ja kaiken kukkuraksi (pitäähän minun päästä taas vertaamaan), Xn ja Ruohon suhde on kestänyt myös jo yli puoli vuotta. Ja heidän avoliittonsa yhtä kauan kuin oma sinkkuiluni.