Olin yön siskolla. Menin suoraan salilta, ilman vaihtovaatteita, ilman mitään. Piilolasit silmissä. Kello oli sen verran paljon, että kaupat eivät olleet enää auki, joten hammasharja-, dödö- yms. ongelmat jäivät ratkaisematta. Siskolla oli sen verran piilolasinestettä itsellään, että sain sentään puhdistettua linssit välillä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En nukkunut koko yönä. Hermostutti ja itketti. Tulin kotiin aamuvarhaisella. Haisin varmaan kuin pahempikin puliukko (tai siltä se ainakin tuntui): päällä oli hikiset ja likaiset salivaatteet, ei meikkiä, ei rasvaa naamassa, tukka sekaisin, hampaat pesemättä, ei dödöä, ei hajuvettä… Mies ei tiennyt missä olin enkä ilmoittanut hänelle. Ei tullut perään kyselyjä. Eli ihan sama näköjään hänelle jos makaisin kuolleena jossain puskassa. Hän olisi vaan onnellinen siitä, että saa kommunikoida Ruohon kanssa ilman häirintää.

 

Kun tulin kotiin, minulla heräsi niin suuret aggressiot miestäni ja koko tilannetta kohtaan, että saadaan varmaan molemmat kiittää onneamme, että hän oli nukkumassa silloin eikä muutamaan tuntiin noussutkaan. Täytyy sanoa, että en yhtään enää ihmettele sitä, miksi niin moni parisuhde kärjistyy erotilanteessa siihen, että toinen osapuoli tappaa/murhaa toisen tai ainakin yrittää sitä. Minä luulen oikeasti, että ei ollut kovinkaan kaukana, ettenkö olisi hakenut isoa keittiöveistä ja käynyt keihästämässä mieheni sänkyyn. Onneksi kiukku meni ohitse, kun vaan itsepintaisesti alkoi hoitaa arkisia asioita. Ja mies nukkui.

 

Kun mies heräsi, hän sanoi huomenta. En vastannut mitään. Mies käväisi koneella ja vessassa. Sänkyyn takaisin mennessään hän kysäisi: "Onko kaikki okei?" SIIS ANTEEKSI NYT VAAN???? OON ALLE VUOROKAUSI SITTEN KUULLUT, ETTÄ HÄÄDÄT MUT POIS TÄSTÄ VASTOIN SOPIMUSTAMME JA KYSYT ETTÄ ONKO KAIKKI OKEI???!!!!!!!!!!!!! Noin teki mieli sanoa. Tyydyin kuitenkin vaan toteamaan, että en kommentoi. Mies oli, että aha, et kommentoi ja meni takaisin nukkumaan.

 

En mennyt töihin. En minä olisi siellä mitään kyennyt tekemään. Asuntoasioita hoitelin. Kävin katsomassa yhtä omistusasuntoa, joka oli aivan ihana. Tein tarjouksen, mutta se meni sivu suun. Tarjouksen jättämisen jälkeen minulle ilmoitettiin, että saan 1.5. vuokra-asunnon. En ole asuntoa vielä nähnyt – menen maanantaina katsomaan, mutta kuulostaa lupaavalta. Vuokra tosin voisi olla halvempi koska melkein samalla rahalla lyhennän asuntolainaa ja maksan vastiketta. No, sunnuntaina aion käydä vielä parissa näytössä, jos vaikka tärppäisi. Pankkini varmisti tänään, että laina kyllä hoituu. Enää tarvitsisi hoitaa vaan se asunto…

 

Helpotti kyllä oloa, kun varmistui, että asuntoasia on jollain tavalla hoidossa (tuon vuokra-asunnon muodossa). En ole miehelle sanonut vielä mitään. En ole kommentoinut hänen eilisiin vaatimuksiinsakaan yhtään mitään. Ainoa mitä olen sanonut, on se, että haluan jutella samalle lakimiehelle, jolta hänkin on "lakiasioita" tällaisessa tilanteessa varmistellut. Ja lasku tulee miehelle, niin hän lupasi. Hän kysyi minulta, että olenko jotenkin eri mieltä asioista. Sanoin vaan, että haluan kuulla asiantuntijan mielipiteen enkä sinun. Ei minulla ole oikeastaan aikomusta soittaa sille lakimiehelle. Toisaalta voisin sen kyllä tehdä, jos mies joutuu siitä taloudellisesti kärsimään… Kypsää ajattelua minulta J. Sitten juttelin lemmikilleni tänään miehen kuullen, että kuule, me jäädään nyt asunnottomiksi…

 

Olo on kyllä ollut aika paska ja ahdistunut tänään. Niin kuin olisi palleaan isketty ja kovaa. Vaikea hengittää. Yksin ollessa olo on helpottunut mutta kun mies on tullut kotiin, on ollut paljon kamalampaa. Onneksi pääsen nukkumaan katsomasta tuota itsekeskeisyyden huippua. Yök. Toivottavasti nukkumatti ei ohita minua unihiekkapussinsa kanssa tänä yönä.