Minulla on henkiset kuukautiset. Olen niin pahalla päällä, ettei ole tosikaan. Onko miehillä koskaan tällaisia itsensä vihaamispäiviä? Heräsin aamulla kymmeneltä. Otti niin päähän, että päätin rankaista itseäni nukkumalla vähän lisää. Heräsin kahdeltatoista. Otti vieläkin päähän ja nukuin lisää. Heräsin kahdelta iltapäivällä. Aina vaan otti päähän, mutta en jaksanut enää nukkua. Pakko oli nousta ylös ja kohdata oma huonotuulisuutensa. Sietää itseään tällaisena. En enää paennut unen myötä tulevaan tajuttomaan tilaan, jossa itseään ei tarvitse niin vihata.
Kai tämä on jotain lomanpäättymisstressiä. Tuntuu oikeasti, ettei ole saanut yhtään mitään aikaan. Pitäisi ehkä vähän tarkastella kalenteria ja todistaa itselleen, että tässä asiassa on väärässä. Varmaan sekin jo rassaa pikku hiljaa, että olen aika paljon yksin. Joo, käynhän minä salilla ja ympärillä on ihmisiä, mutta en ole varsinaisesti vuorovaikutuksessa kenenkään kanssa. Ehkä työhön paluu täyttää tätä aukkoa: on tuttuja, mukavia ihmisiä ympärillä ja tekemistä. Arjen ja sen ongelmien jakamista yhdessä. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Onneksi Xn ajattelu ei täytä enää päiviäni nykyisin. Kun se jossain vaiheessa väheni huomattavasti, ilokseni olen havainnut, että se on pysynyt siellä hyvin alhaisella tasolla. Mutta osaan minä näitä ongelmia itselleni hankkia ilman Xääkin näköjään :). Hassua, että joskus silloin erotuskan ollessa suurimmillaan teki mieli tirvaista sellaisia ihmisiä, jotka valittivat "pikkuasioista". Itsellä kun oli niin suuret asiat silloin käsittelyssä. Nyt teen itse samaa. Miksei koskaan voi olla elämäänsä tyytyväinen? Onko siinä kyseessä pelko siitä, että elämä voisi muuttua tylsäksi? Jos kaikki olisi hyvin, eikö se olisi aika tylsää? Ei mitään haasteita. Helposti sitä kai myös ajattelisi, että onko minussa jotain vikaa, kun ei ole tarvetta valittaa mistään.
Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi välillä tyytyväinen tai onnellinen. Ne vaan ovat hyvin pieniä ja lyhytaikaisia hetkiä. Erittäin tärkeitä kyllä jaksamisen kannalta. Mutta että pidemmän aikaa sellainen olo? Ihan vierasta. Joskus sitä valittaa ihan huomaamattaan. On liian pitkät jonot, ihmiset liikkuvat liian hitaasti edessä, mansikat ovat liian kypsiä tai liian raakoja. Tai jotain. Mitä tahansa. Valitetaan valittamisen riemusta tai siitä, että se on tullut tavaksi.
Huomenna suuntaan auton nokan jälleen kohti pohjoista. Johan siitä melkein viikko onkin, kun palasin reissultani takaisin kotiin. Isäni täyttää 60 vuotta. Häntä lähdemme juhlimaan.
Kai tämä on jotain lomanpäättymisstressiä. Tuntuu oikeasti, ettei ole saanut yhtään mitään aikaan. Pitäisi ehkä vähän tarkastella kalenteria ja todistaa itselleen, että tässä asiassa on väärässä. Varmaan sekin jo rassaa pikku hiljaa, että olen aika paljon yksin. Joo, käynhän minä salilla ja ympärillä on ihmisiä, mutta en ole varsinaisesti vuorovaikutuksessa kenenkään kanssa. Ehkä työhön paluu täyttää tätä aukkoa: on tuttuja, mukavia ihmisiä ympärillä ja tekemistä. Arjen ja sen ongelmien jakamista yhdessä. Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu.
Onneksi Xn ajattelu ei täytä enää päiviäni nykyisin. Kun se jossain vaiheessa väheni huomattavasti, ilokseni olen havainnut, että se on pysynyt siellä hyvin alhaisella tasolla. Mutta osaan minä näitä ongelmia itselleni hankkia ilman Xääkin näköjään :). Hassua, että joskus silloin erotuskan ollessa suurimmillaan teki mieli tirvaista sellaisia ihmisiä, jotka valittivat "pikkuasioista". Itsellä kun oli niin suuret asiat silloin käsittelyssä. Nyt teen itse samaa. Miksei koskaan voi olla elämäänsä tyytyväinen? Onko siinä kyseessä pelko siitä, että elämä voisi muuttua tylsäksi? Jos kaikki olisi hyvin, eikö se olisi aika tylsää? Ei mitään haasteita. Helposti sitä kai myös ajattelisi, että onko minussa jotain vikaa, kun ei ole tarvetta valittaa mistään.
Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi välillä tyytyväinen tai onnellinen. Ne vaan ovat hyvin pieniä ja lyhytaikaisia hetkiä. Erittäin tärkeitä kyllä jaksamisen kannalta. Mutta että pidemmän aikaa sellainen olo? Ihan vierasta. Joskus sitä valittaa ihan huomaamattaan. On liian pitkät jonot, ihmiset liikkuvat liian hitaasti edessä, mansikat ovat liian kypsiä tai liian raakoja. Tai jotain. Mitä tahansa. Valitetaan valittamisen riemusta tai siitä, että se on tullut tavaksi.
Huomenna suuntaan auton nokan jälleen kohti pohjoista. Johan siitä melkein viikko onkin, kun palasin reissultani takaisin kotiin. Isäni täyttää 60 vuotta. Häntä lähdemme juhlimaan.
Kommentit