Aina välillä yritän muistuttaa itseäni siitä, millainen elämäni olisi tällä hetkellä jos suhteemme olisi jatkunut. Luulisin, että minua ärsyttäisi Xn pelaaminen ja juominen, minusta tuntuisi, että X ei kohtele minua kunnioittavasti ja arvostavasti, tasavertaisena kumppanina - yksinkertaisesti - en olisi ollenkaan onnellinen! Valittaisin ystävilleni jatkuvasti, että haluan erota, mutta kuitenkaan en tekisi asialle mitään. Purisin vaan hammasta, niin kuin olin tehnyt jo pitkään ennen eroa.

Hassua miten mietin silloin vielä yhdessä ollessamme, että jos tuo haluaisi erota, heilauttaisin vain iloisena kättä ja se olisi siinä. No, se olikin sitten kaikkea muuta. Ikimaailmassa en olisi uskonut, että siitä tulisi näin rankka ja kamala kokemus. Ensinnäkin jo se hämmästytti minua, että lopullinen eropäätös otti niin koville henkisesti. Toiseksi tietysti yllätti Xn käyttäytyminen ja toiminta eron aikana. Meirami kirjoittaa blogissaan ystävänsä todenneen: "Niin ihminen eroaa kuin on elänytkin." Se pitää kyllä Xnkin kohdalla totta: hän ei pitänyt kiinni sopimuksista, perui puheitaan, aliarvosti, valehteli... Toki etteikö Xstä nyt tulisi ihan kamala kuva, niin osasi hän toimia toisinkin. Ja kuten siskoni usein totesi: oli Xssä paljon hyvääkin, muuten emme olisi olleet yhdessä niin kauan.

Mitä hyvää eroaminen sitten toi elämääni? Yritän listata tähän kaiken mitä ikinä tulee mieleen:

- katsastetun auton
- itsenäisyyttä
- vapautta sisustaa kotinsa kuten haluaa
- remonttitaitoja
- aikaa itselle
- painon putoamisen
- terveellisemmän ruokavalion
- energisemmän olon
- liikunnan lisäämisen
- ystävyyssuhteiden lähenemisen
- vanhojen ystävien tapaamista
- oman asunnon
- terveemmän jakson (ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa...)
- pedatun sängyn
- siistin kodin
- terveemmän vuorokausirytmin
- riittävästi unta
- parvekkeen, jonne ei näy muista taloista

Ja mitä huonoa:

- taloudellisen turvan huononemisen
- läheisyyden katoamisen 
- voimia vieviä ajatuksia
- seksin loppumisen
- turvattomamman olon ylipäätään

Hassua, miten hyviä asioita tulikin niin paljon enemmän mieleen. Ehkä se tarkoittaa sitä, että hyvään suuntaan tässä ollaan kaikesta huolimatta menossa. Ja ehkä tuo talouskin tasoittuu lomarahojen myötä.