Kestihän sitä vihaa kokonaisen päivän. Nyt en taas osaa vihata. Olen pettynyt ja ahdistunut. Selvittelin tuota sukulaisasiaa eilen enemmän ja  selvisi, että tämä sukulainen ei ole edes sanonut niitä asioita, mitä mieheni minulle väitti. Oli siellä puhuttu erinäisistä asioista, mutta ne eivät koskeneet minua eikä tätä suhdetta vaan tulevaa. Mieheni oli riidellyt näiden sukulaistensa kanssa ja ilmeisesti purki kiukkuaan sitten jotenkin minuun. Mutta eipä ihme, että hän hermostui niin tavattomasti, kun kuuli mun ottaneen yhteyttä tähän sukulaiseen. Sehän tarkoitti sitä, että hän jäi kiinni valheistaan. Helpotti kyllä vähän omaa oloa, että juttu selvisi ja minusta ei oltu puhuttukaan ilkeään sävyyn. Toisaalta harmitti, että olin mennyt jälleen kerran mieheni virittämään ansaan ja uskonut häntä.

Enpä ole jaksanut miehelle tuosta sanoa. En jaksa enää väitellä asioista, kun siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään. Ei ainakaan parempaan. Nyt pitää vaan kestää ja purra hammasta, se on parempi lopputuloksen kannalta. Se nainen (nti Ruoho) tulee Suomeen tänään. Niin ahdistavaa edes ajatella sitä. Kidutan itseäni katselemalla Helsinki-Vantaan aikatauluja ja arvailemalla, millä lennolla tämä mahtaa tulla. Mies oli aamulla ihan helvetin hyvällä tuulella. Sekös tuntui mukavalta. Häntä odottaa viikonloppu tämän ihastuksensa kanssa, minua odottaa henkiinjäämistaistelu omien ajatusteni kanssa.

Kunpa tämä loppuisi ja pian. Siis että päästäisiin toisistamme eroon, niin en tietäisi mitään mieheni liikkeistä. Onneksi saamme pääsiäisen aikoihin olla erossa reilun viikon toisistamme. Mies lähtee pois sukulaistensa talonmieheksi sillä aikaa kun he ovat matkoilla. Jospa asuntoasiatkin etenisivät sillä aikaa vauhdilla.

Ahdistus on tällä hetkellä hyvin voimakas. Oikein odotan työpäivän loppumista ja sitä, että pääsen salille vetämään itsestäni kaikki mehut pois. Tänään ainakin riittää aggressioita vetää treeni täysillä läpi. Ei tarvitse kuin ajatella miestäni ja sitä naista yhdessä...