Minä olen ollut tänään neljä vuotta sinkku! Uskomatonta! Toisaalta tuntuu kuin erosta olisi ikuisuus aikaa, mutta sitten toisaalta... neljä vuotta. Se tuntuu niin lyhyeltä ajalta. Mutta sitten taas jo pitkältä ajalta olla sinkkuna.

Tosiaan. Ero ja X tuntuvat niin kaukaisilta asioilta. Ihan kuin joltain toiselta elämältä. Minulle on tapahtunut niin paljon asioita sen jälkeen, kun erosimme. Paljon ihania, hyviä, mukavia juttuja mutta myös raskaita, vaikeita ja kipeitä asioita. Olen siis elänyt. Ihan hyvähän se on, että ero ei tunnu kuin eiliseltä päivältä. Sehän olisi jo todella huolestuttavaa.

Vuosi sitten äitini oli parhaillaan sairaalassa toipumassa aivoverenvuodosta. Äiti voi tällä hetkellä hyvin ja on palautunut lähes entiselleen. Töihin hän ei kuitenkaan enää palannut, vaan on tätä nykyä eläkeläinen. Kaikki on kuitenkin hyvin ja olen pohjattoman onnellinen siitä, että minulla on vielä äiti. Harkitsin jopa vähän aikaa tapahtuman jälkeen takaisin synnyinseudulleni muuttamista, mutta se sitten unohtui pikku hiljaa äidin toipumisen myötä eikä siihen saumaan siellä ollut sopivia työpaikkojakaan. Jotenkin tuli sellainen tunne, että haluan olla lähellä vanhempiani niin kauan kuin he ovat vielä hengissä. Mutta nyt mennään siis tällä 400 km välimatkalla ainakin siihen saakka, kun jotain taas sattuu.

Kerroin vuosi sitten myös masennuksestani ja siitä, että se alkoi vihdoin olla voiton puolella. Takapakkia tuli vielä maaliskuussa, jolloin lääkitystä jälleen hienosäädettiin ja sen jälkeen ei ole ollut suurempia ongelmia enkä ole ollut sairauslomallakaan masennuksen vuoksi syksyn 2009 jälkeen. Pääsin myös vihdoin ihan oikeasti hoitoon, mutta paljon se vaati taistelua ja erilaisia käänteitä. Elämä alkaa siis senkin suhteen voittaa.

X ja Ruoho asuvat edelleen melkein naapurissani ja ovat yhdessä. En sen kummemmin tiedä mitä heille kuuluu muuta kuin että Ruohon suvussa on ollut paljon kuolemaa ja surua eikä Ruoho ole päässyt tapaamaan sukulaisiaan ja perhettään oikeastaan koko aikana, kun on asunut Suomessa. Enpä tiedä hänestä, mutta itselleni samanlainen tilanne olisi kyllä aika hajottava. Ruohon ja Xn parisuhteen tilasta minulla ei ole mitään käsitystä eikä kyllä varmaan kenelläkään muullakaan ulkopuolisella, koska eihän X mitään asioistaan kerro. Edellä mainitut tiedot siis olen saanut Xn äidiltä, jonka kanssa pidän säännöllisesti yhteyttä.

Vuosi sitten kirjoitin, että mietin useinkin Xn ja minun suhdetta ja minulla on Xää kohtaan aggressiivisia ajatuksia. Ihan mielenkiintoista oli kyllä lukea mitä ajatuksia itselläni on ollut ja olin kieltämättä aika hämmästynyt, että olen kolme vuotta eron jälkeen noinkin paljon miettinyt asiaa. No en mieti enää. X on todella harvoin mielessäni, minulla on tärkeämpääkin ajateltavaa. En ainakaan tiedosta itse ajattelevani Xää mitenkään erityisen paljon enkä pohdiskele enää suhdettamme tai sen kommervenkkejä. Se täytyy kyllä myöntää, että aika ei ole edelleenkään kullannut muistoja yhdessäoloajastamme, päinvastoin. Tuskin sitä tulee koskaan tapahtumaankaan.

Miesrintamalta minulla ei ole paljon raportoitavaa. En ole mitenkään aktiivisesti hakenut itselleni seuraa. Minulla ei ole ollut profiileja missään deittisivustoilla ja baareissakin taidan puhua aika luotaantyöntävää kehonkieltä, koska eivät miehet ole paljoakaan minua uskaltaneet lähestyä. (Ehkä viime aikoina vähän enemmän, mutta olen tietoisesti muuttanut myös asennettani.) Yksi järisyttävä ihastus minulla oli loppuvuodesta ja siinä kävi niin, että ihastukseni kohde käveli suoraan työhuoneeseeni. Tapailimme hänen kanssaan parisen kuukautta ja olin itse täysin valmis vaikka mihin, mutta sitten toinen osapuoli ilmoitti, että hän tuntee minua kohtaan vain ystävyyttä. Otin asian todella raskaasti, ihan itsekin yllätyin. Ja päätin tietysti, että oli sitten viimeinen kerta kun ihastun... Sydänsurut on kyllä jotain niin kauheita ja tuska mikä niistä tulee, on jotain niin sietämätöntä, että itselläni se tahtoo mennä näköjään täysin yli sietokyvyn rajojen.

Neljän vuoden sinkkuus alkaa olla toisaalta jo aikamoinen rasite. Itseäni asia ei haittaa lainkaan. Minä olen tänä aikana oppinut paljon itsestäni ja olen oppinut luottamaan itseeni. Viihdyn hyvin yksin eikä minulla ole mitään tarvetta seuran vuoksi ottaa ketään nurkkiin pyörimään. Onhan toki välillä yksinäisiä hetkiä ja järjetöntä halipulaa, en sitä kiellä, mutta se menee aina ohi. Rasitteeksi aika tulee siinä, kun keskustelee muiden (=miesten) kanssa ja sinkkuajan pituus tulee puheeksi. Yhä useammin sitä kuulee kommentteja "Niin kauan!?" "Eikö sulla tosiaan oo ollut koko aikana mitään/ketään?" "Miks?" jne. Yksi (miespuolinen) kaveri antoikin mulle jo neuvon, että sano jatkossa, että on tässä  vähän jotain pientä matkan varrella ollut.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin, tänään on jälleen juhlan aika. Eron jälkeen tämä eropäivä on ollut minulle paljon suurempi juhlan aihe kuin esimerkiksi syntymäpäiväni. Senpä vuoksi me tänäänkin nautimme kakkua tiettyjen ihmisten kanssa ja juhlimme sitä, että minä olen onnellinen sinkku!

Kiitän jälleen kaikkia lukijoita, jotka ovat vuoden varrella kommentoineet blogiani ja lähettäneet minulle sähköpostia. Luen kaikki yhteydenotot ja pyrin vastaamaan niihin. Vuoden aikana sain myös blogin kautta yhden haastattelupyynnön. Ette usko miten mieltäni lämmittää joka ikinen kerta, kun huomaan, että blogistani on ollut apua jollekin. Saan jatkuvasti muistutuksia siitä, että en ole kirjoittanut näitä tekstejä turhaan. Kiitos teille. Te olette ihania. Palataan taas!