Kävin tänään "kansanparantajalla". Hän teki ensin kehoanalyysin, jonka jälkeen käsitteli jäseniä, toisin sanoen niksautteli lähinnä selkärankaa. Kehoanalyysin tuloksena tämä parantaja kertoi minulle, että olen vahva nainen ja tunteikas tyttö. Kehoni viestii sitä, että että olen tällä hetkellä elämän murroskohdassa. Keho sanoo, että voin fyysisesti hyvin, kasvoni (vai oliko se silmäni?) taas sanovat, että mieleni ei voi tällä hetkellä mitä parhaimmalla tavalla. Kaikkein hauskin kohta oli se, kun parantaja hieroi selkääni ja löysi sieltä oikein ison jumin. Hän sanoi, että se viestii sitä, että tunnen elämänkumppaniani kohtaan kiukkua ja ärtymystä. Samalla tavalla jumitti toisellakin puolella selkää (=tunnen samoin itseäni kohtaan), mutta ei ollenkaan niin pahasti.

Parantaja sanoi minulle myös, että olen saattanut tehdä virheen siinä, että olen yrittänyt etsiä itselleni liian vahvaa ihmistä. Että en itse tajuakaan, miten vahva olen ja turhaan etsin sitä ominaisuutta kumppanistani, kun se vahvuus löytyykin minusta itsestäni. Siksi olen löytänyt vain vääränlaisia ihmisiä. Sain myös kuulla, että voisin enemmän tehdä kuin tuumata ja miettiä eri asioiden seurauksia. Minun pitäisi kokea enemmän asioita kuin seurata vierestä ja ajatella liikaa.

Aika moni asia (vähintään 90 %) osui kohdalleen, mutta kyllä minä olen vähän epäileväinen kuitenkin. Jotenkin sitä ajattelee, että varmaan aika moni kolmekymppinen on samassa tilanteessa elämässään: on ollut eroja takana, kiukkua puolisoa kohtaan, murroskohtia, mieli maassa... Että miten paljon tämän parantajan jutut sitten ovat ns. yleisellä tasolla. En tiedä. Mutta oli aika tunteita pintaan nostattava kokemus kaiken kaikkiaan, tuli pieni itkukin siellä vastaanotolla. No, oli se aika järkyttävää, kun täysin vieras ihminen sanoo minulle juuri sen, miltä minusta oikeastikin tuntuu.

Parantaja teki ihan lopuksi vielä jotain kummallista woodoo-hommaa. Hän laittoi toisen kätensä otsalleni ja toisen rintakehälleni. Käsistä tuli ihmeellistä lämpöä ja se meni syvälle. Se oli hassua, koska on minua aikaisemminkin yritetty tuolla tavalla "lämmittää", mutta se ei ole koskaan tuntunut missään. Ja olen ollut epäileväinen tuon suhteen. No ehkä lämpö tuntui siksi, koska olen ollut pitkään ilman kenenkään kosketusta tai sitten tämän kriisini myötä olen jotenkin heikompi tai vastaanottavaisempi, mene ja tiedä.

Ja nyt älkää säikähtäkö... Olin nimittäin tänään sokkotreffeillä! Kävi niin, että eräs tuttavani keksi, että hänellä on tuttavapiirissään ehkä minua kiinnostava mies. Pitihän se tarkistaa, millaista miestä minulle kaupitellaan :). Tyyppi oli erittäin positiivinen yllätys ja todella mukava. Sovittiin alustavasti, että tavataan parin viikon päästä uudestaan, kun Tyyppi tulee takaisin Suomeen lomareissultaan. Uuden ja kiinnostavan ihmisen tapaaminen nostaa kyllä pintaan hyvin paljon erilaisia ajatuksia. (Pitääkö minun huolestua, että ensimmäinen vastaantulija kiinnostaa? Olenko valmis? Käytänkö häntä kenties hyväkseni? Mistä tiedän että olen valmis? Kuinka monta hyvää tyyppiä minun täytyy tavata ennen kuin tiedän? Jos tämä on viimeinen hyvä tyyppi ikinä, joka tulee vastaan?)

X on ollut poissa mielestä yhä. Tuntuu hyvältä, vaikka selän lihas sanookin, että olen hänelle kiukkuinen :). Tuntuu hienolta, että olen ottanut ehkä merkittävän askeleen eteenpäin. Toivon, että takaisin ei tarvitsisi enää palata. Ja jos palaan, niin en ainakaan tipahtaisi kovin lähelle alkupistettä.  Onneksi myös tuo kiukun tunne ei ole enää niin aktiivisena mielessä, se nimittäin söi aikalailla naista. Oikeastaan tällä hetkellä Xää kohtaan tuntemani tunne on vaikea kuvailla. Voisikohan se olla jotain kyllästymistä, turhautumista, pois päin kääntymistä tai jotain. Sellainen haista v****/älä häiritse minua -fiilis. Eipä ole Xlle tällä hetkellä muuta sanottavaa.

Selailin muistaakseni sunnuntaina koneelta vanhoja valokuvia ja X näytti niissä aika vastenmieliseltä. Tunteeni Xää kohtaan eivät ole mitenkään lämpimiä, liekö vastenmielisyys johtunut siitä. Kyllä minä luulen, että jos Ruoho ja X kävelisivät minua vastaan tai kohtaisin heidät muuten vaan jossain, menisin aika sekaisin. Tai mistä sitä tietää. Jos kävisikin niin hyvin kuin eräälle kommentoijalle (oliko se Suzie?), että ihmettelisin ainoastaan mitä olen tuossakin ihmisessä joskus nähnyt. Ja voisin luoda Ruohoon sääliviä katseita, että voi voi, sinä joudut tuota kestää, minun ei enää tarvitse! Toivoa sopii.