Olin valmistautunut hautajaisiin huolella. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun näin Xn ja varsinkin Ruohon. Ajattelin heti, että minun täytyy näyttää tyrmäävältä. Kai meistä jokainen haluaa näyttää exänsä silmissä siltä, että hyvin menee ilman sinuakin (ja varsinkin ilman sinua!)? Niin minäkin. Yhden illan sovittelin tuskissani kaikkia mahdollisia hautajaisiin soveltuvia vaatteita siskoni makutuomaroidessa. Ei tullut hommasta mitään. Kun löytyi sopivan tyrmäävä alaosa, ei löytynyt yläosaa ja päinvastoin... Epätoivoisena soitin eräälle ystävälleni ja kävin katselemassa hänenkin vaatekaappiaan. Tulipa tehtyä myös epätoivoinen ostoskierros kaupungilla edellisenä iltana. Lopulta minulla oli kaksi vaihtoehtoa, joista toisen siis valitsin, tosin suuren yleisön (=sisko ja hänen poikaystävänsä) kannatusta vastaan. Mutta - kuten siskonikin sanoi - se oli varmaankin enemmän sen tyylinen, mitä X itse olisi pitänyt tyrmäävänä ja jotenkin minulla oli mukavampi olokin niissä vetimissä. Aamulla sitten meikkasin normaalia huolellisemmin ja hartaammin sekä väänsin jokaisen hiussuortuvan yksitellen kohdalleen. Olin valmis.
 
Minä unohdan hautajaisiin menossa aina sen, että siellä itkettää. Tai en varsinaisesti tuota, mutta sellaisen pienen ongelman, että itku pilaa meikin. Mutta mitäpä ei nainen tekisi meikin säilymisen puolesta? Hän jättää vaikka surunsa surematta silloin, kun sen aika on, että meikki on hyvin exää  ja hänen uutta naistaan silmällä pitäen. Niinhän minä juurikin tein. Kovasti se vaati tahdonlujuutta ja hammasten purentaa, mutta onnistuin. Muutama kyynel vierähti, mutta onneksi niin, ettei se turmellut huolella tehtyä puuterointia. Olin onnellinen siitä, että Ruohon nenä oli ihan punainen itkusta (tai en minä hänen itkevän nähnyt siellä, mutta oletan sen johtuneen siitä...). Tuokin on kyllä varmasti sellainen asia, johon ei varmasti kukaan muu kiinnittänyt huomiota (tyyliin: "Katsokaa, Xn nykyisellä on punainen nenä, mutta entinen on itkusta huolimatta niin tyrmäävä!").

Sain pian todeta, että asuvalintani oli ollut täydellinen. Sukulaiset tulivat järjestään sanomaan, että näytän todella hyvältä ja olen muuttunut paljon. He päivittelivät sitä, että eivät olleet minua tunnistaa. Enpä yhtään ihmettele, koska aiemmin olin itse se hiirulainen Xn rinnalla ja nyt - ainakin niihin aikoihin nähden - hehkeä sinkku :). Olen jo aiemminkin puhunut tyylinmuutoksestani täällä blogissa, joten en tässä kaikkiin yksityiskohtiin palaa, mutta ero entiseen on kuitenkin aikamoinen, jopa omasta mielestäni. Uskon myös siihen, että henkinen (ja fyysinen) hyvinvointini, joka tällä hetkellä on ihan uusissa sfääreissään myöskin, hohtaa minusta jotenkin ulospäin. Asuvalinnan onnistumista ehkä kuvaa myös se, kun Xn toinen sisko tuli minulle sanomaan, että sähän olet puolittunut! Hänkään ei ollut ollut tuntea minua. Ja sisko on nähnyt minut viimeksi kaksi kuukautta sitten eikä siinä ajassa ole tapahtunut mitään järisyttävää ainakaan puolittumisasioihin liittyen.
 
X sitten... Hänhän uhosi viime keväänä, että viimeistään tänä kesänä hänellä on sixpack. Hän myös laihdutti silloin eroaikaan useamman kilon, ehkä 5-8. Nyt olivat kilot tulleet kaikki takaisin ja vielä vähän lisää. Xn maha oli oikeasti valtava, hän ei ole koskaan ollut niin lihavassa kunnossa. Kun hän puhui, hänen poskensakin tuntuivat vaan hyllyvän. Katselin häntä toisaalta kauhuissani, toisaalta ihan ekstaasissa. Tuli taas sellainen ähäkuttifiilis, että missäs se sun sikspäkki nyt onkaan!? Tämäkin yksityiskohta oli kuin jokaisen sinkun/eronneen toivelistalta: kun kohtaan exäni, näytän paremmalta kuin hän. Nautin siis tilanteesta täysin rinnoin.