Olen sitä varmasti ennenkin täällä miettinyt. Mistä tiedän, milloin olen toipunut erosta? Luulen, että niin kauan kuin joudun tuota asiaa miettimään, en ainakaan ole. Ehkä toipuminen on silloin ohitse, kun ei tarvitse miettiä sitä, onko toipunut. Se tapahtuu salakavalasti, itsestään. Jossain vaiheessa. Ehkä joku päivä saan ajatella, että hupsis, en ole miettinyt eroa tai Xää pitkään aikaan.

Minulla on eräs miespuolinen tuttava, joka erosi samoihin aikoihin minun kanssani. Hänen kumppaninsa oli myös narsistinen ja ehkä vielä pahempi tapaus kuin X. Ainakin tämä narsisti oli halunnut tuhota tuttavani eron jälkeen. Olen ymmärtänyt tuttavan puheista, että ero oli hänelle raskas ja varsinkin sen jälkeiset ajat, kun tämä narsisti teki tuhojaan. Heillä oli sovittu hääpäiväkin tälle kesälle. Häämatkalle tuttavani lähtee parin miespuolisen ystävänsä kanssa.

Kysyin tältä henkilöltä vähän aikaa sitten, että onko hän mielestään toipunut erostaan. Hän vastasi, että on toipunut täysin. Samaan hengenvetoon hän totesi kuitenkin, että hän lähtee hääpäiväksi pois paikkakunnalta ja vetää päänsä täyteen. Siis luulenko vaan, vai eikö tässä logiikat oikein täsmää? Jos on toipunut erostaan, miksi täytyy lähteä hääpäivää "pakoon" jonnekin ja juoda päänsä täyteen? Onko tämä sitä miesten ihmeellistä ajatusmaailmaa, jota naiset eivät vaan ymmärrä? Minusta tuo vaan kuulostaa ihan joltain muulta kuin täydelliseltä toipumiselta.

No kukin taaplaa tyylillään. Ja minä siis omallani. Minä olen matkalla toipumisen tiellä ja varmaan ihan hyvässä vauhdissakin. Mutta en vielä lähelläkään risteystä, jossa voin sulkea portin takanani ja valita itselleni ihan uuden kulkureitin.