Monelle ihmiselle jokin väri edustaa tiettyä tunnetta tai tapahtumaa. Minä keksin tänään värin omalle ahdistuksen tunteelle. Tai eipä se paljon keksimistä tarvinnut. Se tuli kuin itsestään. Ahdistukseni on vaaleansininen. Ei taivaanvaaleansininen vaan sellainen hailakka, kylmän sävyinen. Ahdistus on kylmä tunne, vaikka se aiheuttaakin tukalan olon ja kuumia aaltoja.

Eilinen ilta meni kuumien aaltojen merkeissä. Ne kyllä johtuivat enemmän vihasta ja pettymyksestä kuin ahdistuksesta. Kuulin nimittäin, että mies oli esitellyt naisensa jo parhaalle ystävälleen viikonloppuna. Olin niin niin vihainen ja pettynyt siitä, että uutta jo esitellään muille ennen kuin vanhan kanssa on saatu asioita järjestymään. Eikö se olisi voinut odottaa vaikka seuraavaan tapaamiseen? Onneksi en ollut kotona, niin ei tullut möläytettyä miehelle mitään. Ja olo helpottui, kun muistin, että kyllähän minutkin esiteltiin samalle ystävälle jo hyvissä ajoin ennen kuin edellinen ero oli päättynyt. Ymmärsin, että samaa kaavaahan tässä taas noudatetaan. En tiedä miksi asia helpotti oloani, koska toisaaltahan se todisti taas enemmän sitä, että en minä ole ollut poikkeus, sen kummempi kuin kukaan muukaan.

Tänään on vähän ahdistanut, mutta lääkettä on tulossa eli lähden hankkimaan endorfiineja töiden jälkeen salille. Nyt on kyllä se kamalaakin kamalampi keskiviikko - joka on aina mennyt ihan *tuilleen enkä ole seuraavana päivänä pystynyt sen vuoksi töihin. Katsotaan mitä ilta tuo tullessaan. Olen niin uupunut, etten ainakaan jaksa evakkoon lähteä. Tämä mieheni ystävä, josta puhuin edellisessä kappaleessa, on tulossa käymään, joten enköhän saa olla aika rauhassa.

Olen huomannut, että aina kun kuulen jotain järisyttävää, maailmani menee täysin sekaisin pariksi päiväksi ja sitten alkaa taas ylämäki. Järisyttävien asoiden ei tarvitse edes olla mitenkään suuria tällä hetkellä, koska olen niin haavoittuvainen. Mutta tällä kaavalla nyt mennään. Tämä päivä on tosin ollut sellainen, etten tiedä laskisinko tämän ylä- vai alamäeksi. Ehkä tämä on ollut sellaista tasamaata ja tulevaisuus näyttää kumpaan suuntaan tieni taas kallistuu. Mutta uskon ja lohdutan itseäni sillä, että aina sitä noustaan, tuli mitä tuli. Tarkoitan tässä siis ylämäellä positiivista suuntaa ja alamäellä sitä toista...

Pakko mennä, palataan taas!