Kuulin siis torstaina Xn siskon tilasta häneltä itseltään. Perjantaiaamuna piippasi kännykkä, kun siskon (ex-)mies laittoi viestiä samasta aiheesta. Halusi että tiedän. Perjantaina illalla tuli vielä Xn äidiltä viesti. Tuntui tosi hyvältä, että haluavat pitää minut ajan tasalla asioista. Mutta on tässä kyllä kauhea huoli ja hätä heidän jaksamisestaan.
Siskon tilanne on mietityttänyt paljon. Vaikka olen yrittänyt olla iloinen ja positiivinen, mieli on koko ajan siskon asioissa. Eilen olimme juhlimassa ja kesken kaiken tuli oikein huono omatunto siitä, että itse istun baarissa ilakoimassa, kun toinen tekee kuolemaa. Tunsin itseni syylliseksi, että jatkan omaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samalla mietin, miten eri tilanteissa meidän ikäisemmekin ihmiset voivat olla. Samaan aikaan, kun toiset juhlivat tai vetävät päänsä täyteen, toiset tekevät hyvästelevät läheisiään ikiajoiksi voimakkaan kipulääkityksen turvin.
Kävin tänään moikkaamassa siskon tytärtä, Neitiä 3 v. Leikimme parisen tuntia yhdessä. Isänsä sanoi, että kyllä Neiti onkin naisseuran tarpeessa, kun kyselee jo kadulla tuntemattomilta vastaantulijoilta, että tulisitko sinä meille leikkimään. Isällään on kiusallinen olotila, kun uskoo naisten epäilevän, että hän on pyytänyt tyttöään niin kysymään.
Aluksi oli vaikea pitää kyyneleitään kurissa. Perhekuva näkyi hyllyssä. Se oli otettu Neidin ristiäispäivänä - silloin, kun tauti jylläsi jo siskossa, mutta kukaan ei sitä tiennyt. Kuvassa näkyivät äidin ja isän onnelliset ilmeet ja ennen kaikkea terveet, elinvoimaiset ihmiset.
Toista on nyt.
Siskon ulkotakkeja oli naulakossa. Odottamassa omistajaansa, joka ei enää koskaan tulisi niitä päälleen vetämään. Itku oli tulla silloinkin, kun Neiti yhtäkkiä tokaisi: "Minun äiti on kipeä." Ja silloin, kun Neidille tuli paha mieli ja hän itkien hoki: "Minulla on minun äitiä ikävä."
Kuitenkin tyttö oli ihana nähdä. Olen tyytyväinen, että kävin, vaikka pari itkua tulikin itkettyä ja sen jälkeen on ollut tosi surullinen ja ehkä ahdistunutkin olo. Minäkin kaipaisin syliä. Rankkaa on. Ja minä en todellakaan ole edes perheenjäsen.
Tälläisellä hetkellä ei paljon osaa harmitella jotain näkemättä jäänyttä elokuvaa tai kissanruokapakettia, jonka unohti kaupasta ostaa. Niin äkkiä ne voivat menettää täysin merkityksensä. Tälläisellä hetkellä osaa iloita ihan eri tavalla elämässään olevista asioista ja voi vilpittömästi todeta, että kyllä itsellä kaikki onkin hyvin.
Siskon tilanne on mietityttänyt paljon. Vaikka olen yrittänyt olla iloinen ja positiivinen, mieli on koko ajan siskon asioissa. Eilen olimme juhlimassa ja kesken kaiken tuli oikein huono omatunto siitä, että itse istun baarissa ilakoimassa, kun toinen tekee kuolemaa. Tunsin itseni syylliseksi, että jatkan omaa elämääni niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Samalla mietin, miten eri tilanteissa meidän ikäisemmekin ihmiset voivat olla. Samaan aikaan, kun toiset juhlivat tai vetävät päänsä täyteen, toiset tekevät hyvästelevät läheisiään ikiajoiksi voimakkaan kipulääkityksen turvin.
Kävin tänään moikkaamassa siskon tytärtä, Neitiä 3 v. Leikimme parisen tuntia yhdessä. Isänsä sanoi, että kyllä Neiti onkin naisseuran tarpeessa, kun kyselee jo kadulla tuntemattomilta vastaantulijoilta, että tulisitko sinä meille leikkimään. Isällään on kiusallinen olotila, kun uskoo naisten epäilevän, että hän on pyytänyt tyttöään niin kysymään.
Aluksi oli vaikea pitää kyyneleitään kurissa. Perhekuva näkyi hyllyssä. Se oli otettu Neidin ristiäispäivänä - silloin, kun tauti jylläsi jo siskossa, mutta kukaan ei sitä tiennyt. Kuvassa näkyivät äidin ja isän onnelliset ilmeet ja ennen kaikkea terveet, elinvoimaiset ihmiset.
Toista on nyt.
Siskon ulkotakkeja oli naulakossa. Odottamassa omistajaansa, joka ei enää koskaan tulisi niitä päälleen vetämään. Itku oli tulla silloinkin, kun Neiti yhtäkkiä tokaisi: "Minun äiti on kipeä." Ja silloin, kun Neidille tuli paha mieli ja hän itkien hoki: "Minulla on minun äitiä ikävä."
Kuitenkin tyttö oli ihana nähdä. Olen tyytyväinen, että kävin, vaikka pari itkua tulikin itkettyä ja sen jälkeen on ollut tosi surullinen ja ehkä ahdistunutkin olo. Minäkin kaipaisin syliä. Rankkaa on. Ja minä en todellakaan ole edes perheenjäsen.
Tälläisellä hetkellä ei paljon osaa harmitella jotain näkemättä jäänyttä elokuvaa tai kissanruokapakettia, jonka unohti kaupasta ostaa. Niin äkkiä ne voivat menettää täysin merkityksensä. Tälläisellä hetkellä osaa iloita ihan eri tavalla elämässään olevista asioista ja voi vilpittömästi todeta, että kyllä itsellä kaikki onkin hyvin.
Kommentit