Olen jo aikaisemmin todennut, että pidin itseäni sellaisena, kenellä ei koskaan tule olemaan mitään sanottavaa julkisesti. Viimeksi jossain blogissa. Ero nosti kuitenkin pintaan niin voimakkaita tunteita, etten olisi osannut sellaista etukäteen edes kuvitella. Se toi mukanaan niin suuren ahdistuksen ja hädän, että sitä ei voinut enää pitää sisällään. Teki mieli huutaa koko maailmalle, miten paha olo oli. En edes tiedä mistä minulle tuli mieleen aloittaa blogin kirjoittaminen enkä muista sitä, miten eksyin vuodatus.netin sivuille. Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan ja ollaan oltu jo hyvän aikaa.

Pahan olon purkamisen lisäksi minulla oli toinenkin tarve kirjoittaa jossain, missä kuka tahansa voisi tekstejäni lukea. Suuri ystäväjoukkoni kyseli minulta tiuhaan tahtiin, miten voin. Minulla oli kaikille paljon sanottavaa, mutta en jaksanut enää jokaiselle kirjoittaa erikseen enkä copy-pastettaminen ole koskaan kuulunut tapoihini sähköpostin kirjoittamisessa. En myöskään ollut kauhean ahkera vastaamaan puhelimeen, koska itkeskelin silloin alkuvaiheessa niin paljon. Ajattelin sitten, että antamalla linkin blogiini kaikki voivat käydä lukemassa mitä minulle kuuluu.

Ja olette te käyneetkin. Kiitos jokaiselle! Kiitos kaikeasta antamastanne kannustuksesta ja palautteesta teille, jotka tunnen oikeassa elämässä ja yhtä suuri kiitos teille, jotka olette tulleet tutuksi täällä blogimaailmassa. Kirjoittamanne kommentit ovat pelastaneet monesti päiväni tai saaneet minut ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Suurimmalta osalta ystävistäni olen saanut palautteen suoraan sähköpostilla, puhelimitse tai muussa vuorovaikutustilanteessa. Ne eivät näy täällä blogissa, mutta ovat ihan yhtä tärkeitä ja yhtä suuren kiitoksen arvoisia. Nöyrä kiitos siis kaikille!

Se, että blogistani tietää aika moni tuttavani, ei välttämättä ole aina hyvä asia. Päästämällä heidät sisään syvimpiin ajatuksiini ja kipeimpiin kokemuksiini teen itsestäni hyvin haavoittuvan. He tietävät minusta ja ajatusmaailmastani tämän blogin myötä erittäin paljon, he tietävät heikot kohtani. Olen ottanut riskin siinä, että joku voi joskus käyttää tätä kaikkea minua vastaan. En tiedä, ovatko tutut lukijani edes tajunneet tätä puolta asiasta tai tajunneet sitä, miten paljon luotan heihin antamalla blogini osoitteen. Sillä minä luotan. Minä en voi kuvitella kenestäkään tuntemastani ihmisestä, että he voisivat haluta minulle pahaa. Mutta toki olen sen verran elämää nähnyt, että tiedän kaiken olevan mahdollista. Ihmisistä paljastuu yllättävissä tilanteissa yllättäviä puolia. Mutta minä haluan uskoa siihen, että minä olen tässä suhteessa onnekas.

Olen miettinyt sitäkin, vaikuttaako kirjoittamaani tekstin sisältöön tietoisuus siitä, että tutut ihmiset lukevat blogiani. Kyllä se varmaan jonkin verran vaikuttaa, mutta olen pyrkinyt siihen, että en ajattelisi tarkasti sitä, ketkä kaikki tätä lukevat. Olen pyrkinyt kirjoittamaan suoraan ja rehellisesti siitä miltä minusta tuntuu sekä siitä miten minä olen asioita kokenut ja koen. Luulen, että aika moni ystävistäni on oppinut tuntemaan minut tämän blogin myötä paremmin tai ainakin näkee minussa myös uusia puolia. Minä uskon siihen, että se tulee olemaan tulevaisuudessa ainoastaan hyvä asia: he tietävät heikot kohtani ja huonot puoleni, joten he pystyvät paremmin tukemaan minua esimerkiksi tulevassa (?) parisuhteessa. He kykenevät palauttamaan mieleeni tekemäni virheet, etten enää toistaisi niitä.

Tämä ei ole jäähyväisteksti. Operaatio ero on voimissaan ja jatkuu yhä. Loppua ei vielä näy. Olen yrittänyt ja yritän jatkossakin keskittyä nimenomaan eroon ja siitä toipumiseen, sen tuottamiin tunteisiin ja kokemuksiin. Tekstini jäävät muistoksi ja muistutukseksi itselleni tästä koko porsessista sekä ovat toivottavasti samalla avuksi muille samassa tilanteessa oleville. Blogimaailma on jonkin verran imaissut minua mukanaan ja olen eksynyt muihin blogeihin. Itseäni on harmittanut jonkin verran lukea sellaisia blogeja, joiden kuvauksessa luvataan tiettyyn aihepiiriin liittyvää tekstiä, mutta todellisuudessa blogissa puhutaankin kaikesta muusta sivuten ainoastaan joskus ihan parilla sanalla varsinaista aihetta.

Väkisinhän blogiin tulee tietysti muutakin elämää mukaan, koska tavallista arkea tässä samalla eletään. Mutta minä pyrin silti pitämään katseeni suunnattuna tähän eroasiaan. Voisi juttuni olla aika kuiviakin, jos kertoisin vain omasta elämästäni, jossa ei edes mitään erikoista tapahdu. Luulen myös, että kun tämä operaatio päättyy, minun sanottavani blogosfäärissä on sanottu. Mutta sen aika ei ole vielä. Ei todennäköisesti pitkään aikaan.

* * * * *

(Olen todella väsynyt tätä kirjoittaessani. Viime päivät ovat olleet todella kiireisiä. Pahoittelen tekstissä mahdollisesti esiintyvää epäloogisuutta, sekavuutta tai kirjoitusvirheitä.)