Taas on päiviä vierähtänyt sellaisen hullunmyllyn ja kiireen merkeissä, ettei ole paljoa ehtinyt koneelle istahtaa. Ehkä se on hyvä merkki. Toki jatkuvasti paljon pyörii myös kaikenlaisia ajatuksia päässä, joita  olisi hyvä päästä tänne jäsentelemään, mutta kun tällä hetkellä on NIIN paljon tärkeitä käytännön asioita, jotka on vaan pakko hoitaa, että ensi viikonlopun muutto onnistuu.

Käväisin viikolla jälleen keskustelemassa Perheasiain neuvottelukeskuksessa tilanteestani. Käyntejä on nyt harvennettu joka toiseen viikkoon, kun aikaisemmin kävin joka viikko. Työntekijää mietitytti kovasti oma mielipiteeni siitä, että en aio kertoa miehelleni mitään asunnonsaannistani ja muutostani yms. Kyllä minä myönnän sen, että hänen oloaan varmaan helpottaisi, jos hän saisi tietää, että asuntoasiani on järjestynyt. Myönnän senkin, että nautin tällä hetkellä siitä tilanteesta, että mies tuntuu välillä olevan ihan paniikin ja turhautumisen sekaisessa mielentilassa, kun hänellä on se käsitys, että minulla ei asuntoa vielä(kään) ole. Tämä on ehkä sitten minun tapani "kostaa". Hiljainen kapina, hiljainen kosto. Mielestäni myös aika lempeä kosto, koska loppujen lopuksihan häivyn asunnosta silloin, kun mies toivoikin.

Mietin sitten ihan tosissani sitä, että pitäisikö kertoa miehelle. Työntekijä kysyi, mitä hyötyä tai haittaa siitä mielestäni on, että mies saisi tietää. Täytyy kyllä sanoa, että rehellisesti sanottuna mies on käyttäytynyt niin uskomattomasti ja yllättävästi viime kuukausien aikana, että en osaa oikeasti edes vastata tuohon kysymykseen. Tietysti olettaa voi aina. Toisaalta tieto omasta muutostani voisi helpottaa tätä loppuaikaa, minkä yhdessä asumme, käytännössä siis ensi viikkoa. Mies saattaisi olla avuliaampi ja ystävällisempi minua kohtaan, ylipäätään kunnioittavampi. Työntekijä meinasi, että miehelle voisi tulla viimein suru suhteen lopullisuudesta pintaan. No ei varmasti tule - vielä ainakaan. Sen osaan kyllä takuuvarmasti sanoa. Mies on Ruohon lumoissa niin, ettei hän ehdi surra meidän suhteemme loppua tai lopullisuutta.

Sitten mitä huonoa siitä seuraa, jos en kerro. No, mies voi olla minua kohtaan tietysti tylympi ja turhautuneempi. Mies voisi olla vihainen, kun häivyn ilmoittamatta etukäteen: vaikuttaahan se ainakin hänen taloudelliseen tilanteeseensa, koska maksaisin osan ensi kuun asumiskustannuksista, jos asunnossa olisin. Mies voisi saada hyvän (teko)syyn pitää minua pimeänä tai hulluna, koska en ilmoittanut etukäteen. Hän voi ajatella, että minulla ei ollut rohkeutta tai pokkaa sanoa hänelle, että lähden. Olisihan minulla rohkeutta ja pokkaa, ja jos hän olisi käyttäytynyt minua kohtaan kunnioittavasti tähän loppuun saakka, tilannehan olisi ihan toinen - tai näin ainakin oletan.

Olin jo melkein päättänyt, että kerron miehelle sitten ensi viikon keskiviikkona kauppojen teon jälkeen, kun asia asunnosta on satavarma, että muutan viikonlopun aikana. Mutta mies käyttäytyi taas niin hienosti, että nyt on sellainen olo, etten sano mitään. Heräsin nimittäin perjantaiaamuna siihen, että mies jutteli jälleen kerran Ruohon kanssa netissä. Hän oli ryypännyt ja valvonut koko yön. Kelloni herätti siis seitsemältä aamulla. Avasin työhuoneen oven ja hain sieltä papereitani, en sanonut mitään. Mies pyysi, että sulkisin oven. Kysyin miksi. Hän sanoi, että hän haluaa. Minä vastasin, että taidat taas rikkoa sopimustamme (että Ruohon kanssa ei keskustella ääneen kun olen itse kotona). Mies sanoi, että samassa keskustelussa on muitakin ihmisiä. Vastasin, että mistä minä voin sen varmasti tietää. Mies siihen, että et voikaan eikä se sulle kuulu. Kiitos vaan, sinne pyyhkiytyivät jalot ajatukseni kertoa miehelle yhtään mitään muutosta.

Olen tämän viikonlopun siskoni luona. Mies saa olla Ruohonsa kanssa  miten päin lystää ja kuinka paljon haluaa. Tänään tapahtui myös aika ihmeellinen juttu. Eräs puolituttuni joka tietää tilanteestani, soitti  minulle ja kertoi, että hänen hyvä ystävänsä on muuttamassa ja heillä on älyttömästi ylimääräistä hyvää tavaraa, josta he miellään luopuisivat täysin ilmaiseksi. No minullahan ei ole mitään millä kuljettaa yhtään mitään vasta kuin ensi viikonloppuna, jolloin on vuokrattu paku. Loppujen lopuksi kävi niin, että ajaa hurautin siskoni autolla tämän tutun tutun luo ja katsastin mitä tavaraa tarvitsen ja he tuovat ne minulle huomenna täysin ilmaiseksi! Sain mm. digiboxin, tv:n, sohvapöytää, lipastoja, laatikostoja, sähkögrillin, astioita  jne. Lisäksi he myivät minulle astianpesukoneensa erittäin edullisesti. Olen ihan äimän käkenä! Pitäisi aina vaan uskoa sanontaan, että asioilla on tapana järjestyä. Oli hienoa huomata, että ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät - vaikka sitten olisivatkin vain puolituttuja. Joillakin on sydän paikallaan. Kiitos Krisse!

Siis viikko vielä! Sitten minulla on ikioma koti, jossa tulee näköjään tällä hetkellä olemaan muitakin kalusteita kuin sänky ja keittiön pöytä. Outoa, mutta kuitenkin mahtavaa! Viikon kuluttua olen vihdoin omassa rauhassa ja oikea, aito toipuminen tästä erosta voi viimein alkaa. Menee minulla nykyään vissiin muutenkin aika hyvin. Eräs työtoverini sanoi minulle nimittäin perjantaina, että eipä uskoisi elämäntilannettasi, kun sinussa on tapahtunut niin selkeä muutos aikaisempaan, että oikein hehkut täällä työpaikalla. On ollutkin ihan hienot fiilikset, ainakin töissä. Toisaalta on ollut vähän sellainen maaninen olo. En ole pitkään aikaan ollut näin energinen. Mietin jo tuossa, että onkohan lääkitys kohdillaan ;). Perheasiain täti sanoi kyllä minulle, että en minä kyllä maaniselta vaikuta. Ehkä olen ollut niin flegmaattinen pitkän aikaa, että "normaali" käyttäytyminen tuntuu minusta maaniselta. Mene ja tiedä.