Johan taas vierähti hieman aikaa siitä, kun viimeksi ehdin tänne kirjoittelemaan.

On ollut tosi kiire. Aika on kulunut pääasiassa urheillessa ja töitä tehdessä. Iltaisin olen ollut niin myöhään kotona, että en ole jaksanut edes konetta avata. Jopa töissä on ollut niin kiireistä, ettei ole sielläkään ehtinyt hengähtää. Mutta nyt pitäisi helpottaa: eilen oli viimeinen työpäiväni ennen lomaa. Seuraavaksi kolkuttelen työpaikkani ovia vasta 6.8.

Ikinä aikuisiälläni en ole viettänyt näin pitkää lomaa. Tuossa jo pohdinkin, että voisinko ottaa jotain keikkatyötä näin kesäpuhteeksi, saisi tekemistä ja vähän rahaakin. Tosin luulen kyllä, että kuuden viikon kuluttaminen lomaillessa ei tuota minulle lainkaan ongelmia.

Tämä päivä meni kuin siivillä. Olen vähän siivoillut ja valmistautunut juhannuksen viettoon. Tai no valmistautumispuoli on ollut tähän mennessä ainoastaan pyykin pesua. Huomenna aamulla lähdetään siskon ja hänen ystävänsä kera kohti Juhannusfestareita. Vähän kauhistuttaa näin vanhana ja mukavuudenhaluisena nukkua teltassa pari yötä putkeen.

Olen viimeksi ollut festareilla juhannuksena viisi vuotta sitten. Samana kesänä kun tapasin Xn. Silloinkin telttaseurana oli sama sisko. Onneksi ollaan menossa nyt eri paikkaan. Ei pitäisi tulla niin pahoja deja vu -kokemuksia. Viime festareilla puhelin lauloi Xn lähettämistä viesteistä ja hänen puheluistaan, tällä kerralla taitaa olla aika hiljaista. Olen jo harkinnut puhelimen hylkäämistä koko juhannuksen ajaksi, mutta luulenpa, että sitä on jotenkin niin kiintynyt siihen vehkeeseen, että se ei tule onnistumaan.

Kävin tällä viikolla työterveyshuollossa lukemassa papereitani, joita sieltä oltiin lähettämässä henkivakuutusyhtiööni. Oli hassua huomata, että joka lääkärikäynnillä olemuksestani on tehty muistiinpanoja. Esimerkiksi eroaikaan, kun hain sairauslomaa, oli merkintä: itkuinen, voimakkaasti ahdistunut, kuitenkin asiallinen ja asiat ymmärtävä, ei itsetuhoinen. Erään kerran oli merkintä: avoin, katsoo vuorovaikutuksessa silmiin, iloinen, huoliteltu, ikäisensä oloinen nuori nainen. On niin jännä saada tietoonsa muiden ihmisten tekemiä havaintoja, koska ne saattavat olla välillä hyvin erilaisia siitä, miten on itse tilanteet kokenut.

Tämä kokemukseni ja sen jakaminen erään kollegani kanssa synnytti keskustelun siitä, että annan itsestäni paljon positiivisemman kuvan "oikeassa elämässä" kuin täällä blogissa. Täällä ajatukseni seilaavat pitkin synkkiä virtoja, ja mieluummin vielä vastavirtaan. Kollegani suositteli minulle terapiaa. Sen jälkeen kysyin erään toisenkin työtoverini mielipidettä ja hän oli ajatellut ottaa puheeksi ihan saman asian (jos häntä oikein tulkitsin). Asia on tällä hetkellä mietinnässä. Minua ensinnäkin mietityttää se, että miten saan ikinä yhdenkään lääkärin uskomaan, että ajatukseni ovat synkkiä, jos persoonani ja käytökseni antavat ihan erilaisen vaikutelman? Luulen, että suurelta osin tällainen vastakohta ajatusteni ja käyttäytymiseni suhteen syntyy siksi, koska olen koko elämäni ollut sellaisissa työtehtävissä, joissa omaa huonoa päivää ei ole saanut näyttää muille. Olen tottunut pitämään kulissia yllä.

Kollegani kommentti terapiasta oli aika voimakas kokemus ja se nostatti tunteet pintaan. Tuntui, että tämä ihminen näkee lävitseni ja kuulee sen hätähuudon, mikä sisälläni tällä hetkellä on. Kaikki naamiot oli riisuttu, riisuttu tämän blogin myötä. Täällä on totuus siitä, mitä sielussani liikkuu.

Olen luullut, että keskityn kirjoituksissani enimmäkseen vain negatiivisiin tuntemuksiini, minkä vuoksi blogi on hieman alakuloissävytteinen, mutta kun ajattelin asiaa tarkemmin, huomasin, että eipä minusta oikeastaan hyvältä tunnukaan. Ei ole mitään hyviä tuntemuksia, joita täällä voisin jakaa. Kaikkea ajatteluani ohjaa helmikuinen ero, X ja selvittämättömät kysymykset aiheen ympäriltä. Ehkä muutkin asiat menneisyydestäni. Toki voin välillä tai useinkin olla jopa hyväntuulinen, mutta sellaista hyväntuulisuutta ei ole vielä eron jälkeen ollut, etteivätkö synkät ajatukseni leijuisivat koko ajan taustalla kuin haamut Tylypahkassa.

Asiaan pitänee tarttua. En kyllä tiedä miten. Olen yrittänyt temppua jos toistakin. Ehkä tuo kliseeksi muodostunut aika auttaa, mutta en tiedä onko hitaampaa parannuskeinoa keksittykään. Olen kärsimätön, en jaksa odottaa. En halua ajatusvesieni tyyntyvän, koska sehän tarkoittaisi, että en ajattelisi enää ollenkaan. Mutta tietysti välillä voisi riittää vähän hitaampikin virtausvauhti. Tai sitten vesi voisi olla edes hieman kirkkaampaa. Tavoitteena voisi olla tasainen, lämmin mutta raikas, ehkä hieman kuplivainen virtaus.