"Psykoterapeutti ja lääkäri Tuulikki Saaristo puhuu anteeksiantamisesta opeteltavana taitona. Hän opastaa mielen kuntoharjoituksiin, jotka auttavat tunneloukkujen eli koukkutilanteiden purkamisessa.

Sano illalla unen tuloa odottaessasi kolme-neljä kertaa mielessäsi -Minä annan itselleni anteeksi. Jos mieleen tulee kuka muu tahansa henkilö, lausu hänen nimensä ja sano muutaman kerran -Minä annan sinulle anteeksi. Saariston mukaan muuta ei tarvita. Tämä riittää sisäisen tunnetaakan työstämisessä. Omien mieltä painavien laiminlyöntien ja sattumuksien antaminen itselle anteeksi sekä toiselle pyytämättä anteeksi antaminen helpottavat ja vapauttavat elämänvoimaa."

(Teksti täältä)

Surffailin parisen viikkoa etsimässä tietoa anteeksi antamisesta, koska koin, että siitä oli tullut minulle tässä toipumisessa kynnyskysymys. Törmäsin tähän tekstiin ja päätin kokeilla.

Ensimmäinen kokeilu oli varsin mielenkiintoinen. Tuntui hyvältä ja helpolta sanoa: "Minä annan itselleni anteeksi". Hyvältä siksi, koska havaitsin samalla, että oikeasti kykenen ajattelemaan asiat siten, että voin antaa kaikki suhteeseemme liittyvät asiat itselleni anteeksi. Minähän olen myös jumittanut ajatuksessa, että olen tehnyt niin suuria virheitä, etten koskaan voi niitä anteeksi antaa, vaan minun jopa pitää rankaista itseäni niistä koko lopun elämääni. Sitten siirryin Xään: "Minä annan sinulle anteeksi, X."

Eipä ollutkaan enää niin helppoa. Verenpaine nousi, vatsaa kouristi ja hengitystä ahdisti. Hampaat irvessä ajattelin mielessäni tuota lausetta ja minulle tuli mieleen vaan ne kaikki ikävät ja inhottavat asiat, mitä olen kokenut hänen minulle tehneen. Olin aika hämilläni.

No minähän en hevillä periksi anna. Seuraavana iltana uudestaan. Ja sitä seuraavana. Ja sitä... Muutamien päivien kuluttua se olikin jo helpompaa ja olen pystynyt välillä jo ihan vilpittömästi ajattelemaan mitä sanon.

Tästä tapahtumasta mielestäni lähti tämä ylämäkeni. Tämän jälkeen oloni on helpottunut ja elämä on alkanut maistua jo aika mukavalta. On vain mukavia päiviä toistensa perään. No ei elämä tietysti ruusuilla tanssimistakaan ole, mutta silti hyvin paljon helpompaa kuin aikaisemmin.

Eikä tarvitse ajatella Xää, oikeastaan ollenkaan. Eikä silläkään ollut väliä, oliko X kuulemassa, että annan anteeksi tai saako hän sen tietoonsa.

Kyllä katkeruus ja mielessä kaivertavat asiat syövätkin ihmistä paljon.

Nyt on hyvä olla.