Ai että miten voikin nauttia siitä, että toinen on huonolla tuulella. Tänään ainakin osittain minun takiani, mutta en millään tavalla ollut siihen oikeasti syyllinen. Mitä huonompituuliseksi mieheni kävi, sen paremmalla tuulella olin itse ja loppujen lopuksi poistuin yhteisestä kodistamme töihin aivan loistavalla mielellä! Ja aurinkokin paistoi juuri työmatkani ajan, nyt se on tosin pilvessä. Kerrankin tuntui, että elämä jälleen hymyilee minulle.

En nukkunut viime(kään) yönä hyvin, joten aamulla kellon soidessa olin aivan kuolemanväsynyt ja ahdistunut tulevasta päivästä. Toimin sitten ilmeisesti aika viisaasti, kun ajattelin itseäni ja ilmoitin töihin, että tulen tänään vähän myöhemmin, vaikka tärkeä palaveri jäikin välistä. Mies ei ollut tainnut nukkua koko yönä, ainakin hän oli hereillä joka kerta, kun itse heräilin. Hän lähti jonnekin, oletin että töihin. Kohta sieltä kuitenkin tultiin takaisin ja sitten alkoi kova tenttaaminen, että meinaatkos kauankin nukkua ja aiotko mennä tänään töihin ja moneltako jne. Kysyin, että miksi sillä on niin suurta väliä. Se sanoi, että haluaa päästä keskustelemaan tämän uuden naisensa kanssa. Olemme siis sopineet, että ääneen keskusteluja ei käydä kun olen itse kotona. Kuulin tänään ensimmäistä kertaa naisen etunimen. Tosin olin ristinyt hänet mielessäni jo Vihreäksi Ruohoksi. Tuskin tarvitsee selittää mistä nimi tulee.

Mies kiukutteli minulle koko ajan, kun valmistauduin töihin lähtöön. Tiuski, käveli hermostuneena pitkin poikin asuntoa, ei vastannut kun yritin keskustella ihan tavallisista asioista. Mitä enemmän tätä jatkui, sitä hyväntuulisemmaksi tulin. Eikä tarvinnut esittää, vaan oikeasti olinkin hyvällä tuulella. Ehkä se johtui osittain siitä, että vaaka näytti herätessä uutta kymmenlukua (alaspäin) ja sain jalkaani helposti housut, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat vyötäröltä tiukat. Tunsin itseni pitkästä aikaa edes vähän kauniiksi. Luulen myös, että alitajuisesti ainakin halusin kuvitella, että neiti Ruohon kanssa on jotain ongelmia tällä hetkellä ja olin siitä (vahingon)iloinen. Jotenkin oli ihmeellistä, että miehellä oli niin kiire juttelemaan naisen kanssa, koska ruohoisassa maassa on tällä hetkellä aamuyö, jolloin ihmisten pääsääntöisesti pitäisi nukkua.

Eräs tuttavani erosi n. vuosi sitten pitkästä suhteestaan. Ilmoitin hänelle eilen erostamme ja kerroin muutenkin tilanteestamme. Lohdutti toisaalta, kun hän sanoi, että aina tulee ensin mieleen vaan ne suhteen hyvät asiat. Niin kuin minulla. En ole oikeastaan päässyt vielä niihin huonoihin asioihin asti, mutta luotan, että sieltä ne tulevat. On ne pilkottaneet päätään joskus jossain tilanteissa, mutta olen lyönyt ne vasaralla poissa näkyvistä, niinkuin sellaisessa palikkapelissä, jota pienenä hakattiin - jos tiedätte: sängyn näköinen puumöhkäle, jossa oli reikiä ja niiden läpi hakattiin puutappeja aina puolelta toiselle. Sitä minä teen suhteen huonoille puolille tällä hetkellä. Saa nähdä miten kauan jaksan vasaraa heiluttaa.

Mietin tuossa työmatkalla ystäviäni ja työtovereitani, jotka ovat tukeneet minua tässä tilanteessa. On liikuttavaa, miten ihmiset kertovat omista kipeimmistä kokemuksistaan minulle helpottaakseen oloani. Sellaisista kokemuksista, joista tietää vain hyvin harva ihminen heidän lähipiirissään. Tuntuu hyvälle ja lämpimälle.

Minä elän auringonvalosta ja lämmöstä. Jo pienenä oli aivan ihanaa köllötellä sisällä lattialla maaliskuun auringon lämmössä. Elän kesästä, minun puolestani voisi aina olla kesä. Voisin kuvitella itseni asumaan jonnekin Etelä-Eurooppaan. Vaikka tämän kevään ensimmäiset auringonsäteet eivät minua piristäneetkään tietoisesti, huomasin alitajuisesti sen kuitenkin vaikuttaneen - niin kuin eilen kirjoitin. Luulen, että minussa elää pieni kissa. Haluan jatkuvaa lämpöä ja nautin auringosta. Tosin olen aika kömpelö kissa. Onnistun nimittäin aina olemaan turvallani joka paikassa. Minulta taitaa puuttua häntä.